Pimeys, pahuus, demonit, riivaajat… Plaah, jaksan näistä jauhaa vaikka kuinka. Onhan tuon ulottuvuuden ymmärtäminen arvokasta, jotta osaa ymmärtää maailmaa kokonaisuutena. Jotta osaa ymmärtää ihmisten käyttäytymistä. Mutta yhä enenevissä määrin olen saanut ohjausta näistä asioista poispäin. On kehoitettu katsomaan toisaalle – kohti valoa.
Continue readingAvainsana: rukous
Olen saanut lukuisia yhteydenottoja kanssakulkijoilta, jotka tarvitsevat apua pimeyden voimien kanssa taistelemiseen. Demoniset hyökkäykset ovat olleet moninaisia – suoria ilmentymiä, fyysisiä häiriöitä sekä jatkuvia ongelmia arkielämän kanssa. Sain tänä päivänä sydämelleni kehoituksen jakaa teille kirjoittamani tekstin, jonka laadin alunperin malliksi eräälle apua pyytäneelle.
Continue readingTänään käsittelen äärimmäisen tärkeää aihetta. Asia on ehdottoman ajankohtainen ja vakavasti otettava, jokaiselle meistä. Meidät on vuosien saatossa valtaapitävien toimesta ohjattu unohtamaan henkimaailman olemassaolo ja samalla olemme ajautuneet tilaan, jossa emme enää automaattisesti aisti negatiivisten henkiolentojen läsnäoloa lähellämme. Ja demoneille tämä sopii mainiosti, koska niistä eroon hankkiutuminen on lähes mahdotonta ilman niiden huomaamista.
Continue readingKun aloin kirjoittamaan blogiani, en tiennyt siihen varsinaista syytä. Itselleni tuli kova tarve jakaa kokemuksiani eteenpäin laajemmalle yleisölle ja niin tein. Luulin alkuun, että kyse on ainoastaan omasta henkisestä paranemisestani. Kirjoittamisen koen terapeuttisena, enkä voi kieltää, etteikö se olisi auttanut itseäni omien solmujeni kanssa. Mutta nyt, kun kirjoittaminen on ollut hitaampaa, olen myös saanut uusia oivalluksia siitä miksi tätä on tarkoitus tehdä. Miksi on tärkeää, että juuri sinä luet nyt tekstejäni? Vastauksia ja vahvistuksia olen saanut monia eri reittejä. Tänään käsittelen reiteistä ehkä henkilökohtaisinta; unimaailmaani.
Continue readingKerron tässä kirjoituksessani siitä, kuinka voit itse ottaa vastuuta omasta onnellisuudestasi. Ympärillämme on kaiken aikaa auttajia myös henkimaailmasta, jotka toivovat meidän pääsevän tällä polulla eteenpäin kohti henkistä kasvua ja rakkaudellista olotilaa. Keskitymme ensin kuitenkin omiin käsillä oleviin vaihtoehtoihimme, sillä voimme päästää Pyhän Hengen valoa sisimpäämme vain niihin kohtiin, joita olemme nöyryydellä itse jo työstäneet.
Continue reading