Tänään käsittelen äärimmäisen tärkeää aihetta. Asia on ehdottoman ajankohtainen ja vakavasti otettava, jokaiselle meistä. Meidät on vuosien saatossa valtaapitävien toimesta ohjattu unohtamaan henkimaailman olemassaolo ja samalla olemme ajautuneet tilaan, jossa emme enää automaattisesti aisti negatiivisten henkiolentojen läsnäoloa lähellämme. Ja demoneille tämä sopii mainiosti, koska niistä eroon hankkiutuminen on lähes mahdotonta ilman niiden huomaamista.
Continue readingAvainsana: rakkaus
Olen aiemmin käyttänyt kirjoituksissani paljon sellaisia sanoja kuin johdatus ja tarkoitus. Jatkan asiasta oikealla nimellä, joka kohtaa paremmin maailmankuvani – kaikkeuden Luoja. Jumalamme on luonut kaikenlaisia olentoja, myös meidät ihmiset. Hän on johdatuksen taustavoima ja elämän rakentaja. Olemme Hänen lapsiaan ja rakkaitaan. Jokaisella meistä on oma erityinen rakkaudellinen tehtävämme, mutta meillä on myös vapaa tahto olla suorittamatta sitä niin halutessamme.
Continue readingTervehdys rakas sielu! Viime kerrasta on aikaa. Kuinka olet päiväsi tänä kesänä käyttänyt? Oletko murehtinut ja touhottanut, vai kenties hiljentynyt ja oivaltanut? Sen tiedän, että enkeliolennot ympärilläsi ovat koittaneet saada sinua pysähtymään ja kuuntelemaan. He ohjaavat meitä jokaista kaiken aikaa, antaen neuvoja ja tuntemuksia. Jos haluat kuulla mitä heillä on sanottavanaan, unohda mitätön keksitty kiireesi ja avaa sydämesi.
Continue reading