Tällä kertaa kerron kokemuksistani henkiyhteyksien kanssa, jotka ovat äityneet jopa fyysisiksi koetuksiksi. Sellaisia on ollut polullani sekä hyviä että pahoja. Pahoista tietenkin on näennäisesti, ja vain näennäisesti, enemmän haittaa, mutta ne pysyvät usein näkymättöminä niin pitkään kunnes ihminen alkaa etsimään sieluaan ja totuutta sen takana. Vasta silloin on mahdollista nähdä valhehenkien ja niiden asettamien ajatusten ohitse. Yksi mielenkiintoisimmista ja yleisimmistä hengistä on Leviathan, ylpeyden henki.
Continue readingAvainsana: Luoja
Olen aiemmin käyttänyt kirjoituksissani paljon sellaisia sanoja kuin johdatus ja tarkoitus. Jatkan asiasta oikealla nimellä, joka kohtaa paremmin maailmankuvani – kaikkeuden Luoja. Jumalamme on luonut kaikenlaisia olentoja, myös meidät ihmiset. Hän on johdatuksen taustavoima ja elämän rakentaja. Olemme Hänen lapsiaan ja rakkaitaan. Jokaisella meistä on oma erityinen rakkaudellinen tehtävämme, mutta meillä on myös vapaa tahto olla suorittamatta sitä niin halutessamme.
Continue readingKerron tässä kirjoituksessani siitä, kuinka voit itse ottaa vastuuta omasta onnellisuudestasi. Ympärillämme on kaiken aikaa auttajia myös henkimaailmasta, jotka toivovat meidän pääsevän tällä polulla eteenpäin kohti henkistä kasvua ja rakkaudellista olotilaa. Keskitymme ensin kuitenkin omiin käsillä oleviin vaihtoehtoihimme, sillä voimme päästää Pyhän Hengen valoa sisimpäämme vain niihin kohtiin, joita olemme nöyryydellä itse jo työstäneet.
Continue readingKuten aiemmin kerroin, henkimaailman energiat vaikuttavat jatkuvasti meidän energiaamme. On erittäin tärkeää tiedostaa tämä ja opetella erottamaan oma energia ulkoapäin tulevasta. Huomioitavaa on, että meihin vaikuttaa toisen ulottuvuuden lisäksi tottakai myös tämän maailman asiat, kuten ruoasta, lääkkeistä, päihteistä, mediasta, musiikista, toisista ihmisistä ja luonnosta tulevat värähtelyt. Meihin kohdistuvien energioiden erottelukyky on ainoa tapa, jolla omaa kehoa, tunteita ja ajatuksia voi kyetä hallitsemaan. Seuraavaksi kerron teille omista kokemuksistani toisen ulottuvuuden kanssa, jotta pääsemme pureutumaan aiheeseen ja ymmärrätte millaisia olentoja ympärillänne liikkuu kaiken aikaa.
Continue reading