Pimeys, pahuus, demonit, riivaajat… Plaah, jaksan näistä jauhaa vaikka kuinka. Onhan tuon ulottuvuuden ymmärtäminen arvokasta, jotta osaa ymmärtää maailmaa kokonaisuutena. Jotta osaa ymmärtää ihmisten käyttäytymistä. Mutta yhä enenevissä määrin olen saanut ohjausta näistä asioista poispäin. On kehoitettu katsomaan toisaalle – kohti valoa. 

Olen aina ollut positiivinen ja luonnostaan nähnyt asioissa niiden hyvät puolet. En ole lainkaan taipuvainen synkkyyteen ja siksi onkin vaikea kuvitella, miten olisin ilman näitä kaikkia kokemiani henkimaailman hyökkäyksiä ja taisteluita voinut milloinkaan saavuttaa tällaista sisäistä tyyneyttä. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta. Positiiviset ihmisethän mielletään yleensä rauhaa rakastaviksi. 

Itse asiassa omalla kohdallani asia ei ole ollut näin. Positiivinen asenne on kyllä auttanut elämässä eteenpäin, mutta tyyneyttä se ei itsessään ole tuonut. Olen ennemminkin ollut aina taipuvainen tylsistymään, myös omaan mielenmaisemaani. Jatkuva virikkeiden etsiminen on johtanut monenlaisiin tilanteisiin, hauskoihin juttuihin joilla on kiva joskus jälkipolville leveillä, mutta rauhaa en niiden avulla ole koskaan saavuttanut. 

Yltiöpäinen positiivisuus on tuonut mukanaan pelottomuuden. En ole milloinkaan osannut pelätä, en ihmisiä enkä yliluonnollista. En ole osannut pelätä tulevaa. Se on toki ihan hieno asia, ettei turhaan elä ahdistavissa tunteissa, mutta huonoja puolia löytyy myös. Ilman pelkoa tai suurta tarvetta rationalisoida päätöksentekoa en ole ollut kykeneväinen pysähtymään. Siis todella pysähtymään miettimään toisten aikeita minua kohtaan, tai omia aikeitani ylipäätään. 

Positiivisuus on johtanut totaaliseen sinisilmäisyyteen. Sinisilmäisyys on johtanut tukaliin tilanteisiin. Mutta älkää ymmärtäkö väärin – on upea piirre odottaa aina elämältä pelkkää hyvää! Olen vain erittäin kiitollinen taivaalliselle suojelukselle siitä, etten ole saanut pahempia vammoja kulkiessani pää pilvissä kaiken suhteen. 

Vasta demonisen maailman kohtaaminen silmästä silmään sai minut pysähtymään ensimmäistä kertaa elämässäni. Mieleni jähmettyi kauhusta. Mikään ei liikkunut. Jokainen ajatuspolku oli pelon siivittämä, kauhukuviin kiedottu. Siksi en halunnut edes miettiä. En halunnut nukkua. En mitään. Totaalinen stoppi. 

Pikku hiljaa pääsin kärryille todellisuudesta ja omista ajatuksista. Tulin tietoiseksi siitä, kuinka tarkasti omaa ajatuksenjuoksua pitää osata ohjata. Kaikki pelkoa uhkuvat ajatukset tulivat muualta kuin syvältä sielustani. Sisimpäni tietää kyllä olevansa rakastettu. Minä tiedän olevani positiivinen. Silti en ollut sitä enää lainkaan. Mutta miksi? Koska mieleni oli täynnä synkkiä hajatelmia ja tulevaisuudennäkymiä. Pelkäsin liikaa. 

Pelkäsin näkymätöntä maailmaa, joka oli ollut aina aiemminkin olemassa. Nyt vain näin sen ensimmäistä kertaa. Mikään ei siis ollut muuttunut, muuta kuin minun päässäni. Maailma muuten pyöri edelleen ihan samalla lailla kuin aiemminkin. Oli siis pakko ottaa kontrolli takaisin ja puskea ajatukset oikeille raiteilleen. Muistutin itseäni siitä, kuka olin ennen näitä pimeyden maailman avartumisia, ja pyrin palaamaan siihen puhkuvaan elämänmyönteisyyteen. 

Lopulta onnistuin. Ajan kanssa. Tärkein oppi tästä: Sinun itsesi tulee olla jatkuvasti mielesi ohjaksissa. Sinun tulee ohjata ajatuksiasi ja mietteitäsi. Ei kenenkään muun. Ei minkään tunteen, ei minkään muun kuin sinun itsesi. 

Mielen tyhjentäminen, meditaatioksikin kutsuttu menetelmä, on tavoitteiltaan juuri päinvastainen. Et saisi milloinkaan tyhjentää omaa mieltäsi, sillä silloin se voidaan valjastaa muun olennon käyttöön. Silloin mieleen on helppo syöttää ulkopuolelta tulevia ajatuksia, joita kuulija luulee oman alitajunnan ajatusvirraksi. Meditaatiota opetetaan tänä päivänä jo päiväkodissa! Ajatelkaa! Lapsia kehoitetaan luovuttamaan mielensä ohjakset ja päästämään niistä irti. Uskomatonta. 

Samaa tekee telkkari. Oletteko huomanneet kuinka lapsi jää tapittamaan TV-ruutua kivan ohjelman tullessa? Sama tapahtuu teille aikuisille. Telkkari on luotu propagandan eli aivopesun välineeksi, vaikuttamaan ihmisten mieliin. Aivot nollataan sellaiselle taajuudelle, että sinne voidaan syöttää tietoa erilaisin symbolein. Symboleista suurin osa on satanistisia. Hollywoodin alue, ”pyhä metsä”, on ollut aikojen alusta noituuden ja synkimmästä synkimmän voiman pesäpaikka. Edelleen samat tahot pyörittävät koko mediatarjontaa. 

Pimeät voimat vaikuttavat ajatuksiimme jatkuvasti muillakin tavoin, jos annamme niille sen mahdollisuuden. Muutamia viikkoja sitten koin tämän jälleen itse, vaikka vuosia olen koittanut harjoittaa tarkkavaisena olemista. Harjoitus tekee mestarin, ja mestari on epäonnistunut useasti, vai miten se nyt menikään… 

Olin tuolloin lenkillä ja rukoilin mielessäni. Kiitin Jumalaa kaikesta mahdollisesta, sekä pyysin siunausta ja suojelusta monille läheisilleni ja apuani pyytäneille. Pyysin myös vastauksia pohtimiini asioihin. Olen jo pitkän aikaa koittanut löytää oikeaa polkua erilaisten henkisten oppien keskellä. Osa uususkonnoista opettaa, että olemme ylösnousemassa yhdessä maapallon kanssa korkeampaan tietoisuuden tasoon. Joidenkin mukaan muiden planeettojen edistyneemmät sivilisaatiot auttavat ihmiskuntaa tässä tehtävässä. Näiden näkemysten ja oppien todenmukaisuus on ollut itselleni kysymysmerkki. Opetukset ovat täynnä rakkautta ja lempeyttä, mutta ovatko ne totta? Joitain yhteyksiä Raamattuun on. Tähän pyysin Taivaan Isältä vastausta. Mistä näissä teorioissa on kyse? Opetathan minua, Isä? 

Yhtäkkiä kesken kaiken kuu loisti tavallista kirkkaammin suoraan silmiini. Askeleeni pysähtyivät ja rukoukseni keskeytyi, sillä valo on niin häikäisevä. Ihailin kauneutta hetken, kunnes jatkoin lenkkiäni ja rukoustani. Jonkin ajan kuluttua tallustelin jo omissa ajatuksissani öisellä niittyaukealla. Kuu pilkotti jälleen silmiini pilvien siirryttyä syrjään. Muistin lukeneeni joskus kuun valon vahvistavan kahdeksatta chakraa eli energiakehon yhteyttä henkimaailmaan. Nämä on juuri näitä oppeja, joihin rukouksessani pyysin vastauksia taivaasta. Uuden ajan uskontoja ja itämaisia näkemyksiä.

Olin yksin niityllä, mutta äkkiä kuulin oikealta puolelta äänen. Ääni kysyi: ”No niin Veera, oletko valmis vastaanottamaan tämän nyt?”

Mieleeni tuli heti monenmoiset valokehoaktivoinnit, sydänkeskusmeditaatiot, 5D- maailman rakentaminen, sun muut. Joku ilmeisesti halusi lähettää tai antaa minulle jotain? Antaa kehooni jotain? 

Vastasin mielessäni: ”Kuka puhuu? Mistä on kyse? Toimitteko Jeesuksen nimessä? Haluan tarkat tiedot asiasta.” Jonkin ajan kuluttua kuului ääni jälleen, se sanoi: ”Kyllä toimitaan. Sinun pitää vain uskoa ja luottaa.”

Ärsyynnyin tästä hiukan. Aika tuimana mielessäni vastasin takaisin: ”Jos Jeesus haluaa mulle jotain lähettää, Hän voi ihan itse tulla sen tuomaan. Minä uskon Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen. Taivaan Isä kyllä tietää, mitä kaikkea oon kokenut ja sen lähettämät olennot tietää myös, etten ota mitään vastaan ilman että koettelen henget. Ja te kehtaatte lähestyä mua ja odotatte, että vaan luotan automaattisesti! En ole sinisilmäinen enää, joten hyvästi.”

Vähän kiukkuisena kokemuksesta palasin takaisin sisälle ja päätin mennä nukkumaan. Edelleen sängyssä mietin asiaa. Jotenkin otti aivoon, että edelleen minulle voitiin tulla puhumaan tuolla tavalla vaikka luulin, että omat suojaukset on ylhäällä. Ajatukset lähti siinä sängyssä makoillessa aika synkillekin vesille. Aggressio kasvoi kasvamistaan. Ajatuksenjuoksu oli nopeaa ja hallitsematonta. En enää edes tiennyt olinko vihainen itselleni, vai niille lähestyneille olennoille-mille-lie. 

Makoilin tällöin olohuoneessamme ja olkkarimme telkkarin takana seinällä on ripustettuna jouluvalonauha. Kesken kaiken ärsyyntyneiden ajatusteni valonauhan toinen pää tipahti seinältä alas, kadoten television taakse. Katsoin telkkaria kohden ja mietin mielessäni, että mitäs nyt mahtaakaan tapahtua. Kaikki tällaiset ”pienet sattumukset” eivät usein ole lainkaan yhdentekeviä tai sattumanvaraisia. 

(Tätä tekstiä kirjoittaessani palovaroittimeni alkoi piippaamaan aivan kuin siitä olisi patteri lopussa. Piippaus kuului juuri kolme kertaa ja loppui sitten. Ei ole enää pitänyt pihaustakaan. Kolme on Pyhän Kolminaisuuden luku, ja siksi vastavoimat käyttävät sitä myös ivaillakseen. Oliko siis kyseessä enkelien lähettämä todennus teille rakkaille lukijoilleni? Vaiko jälleen blogin kirjoittamisen keskeytysyritys, kirjaimellinen varoitus jättää nämä asiat jakamatta maailmalle? Oli niin tai näin, piipitys oli Jumalan sallima ihme. Näitä tapahtuu meille jokaiselle koko ajan. Muistakaa olla tarkkana!)


Hetken telkkariin päin katsottuani näin siitä heijastuksen kautta vierestäni vilahtavan tumman hahmon. Hahmo oli kuin ihmisen kokoinen varjo, joka meni vauhdilla makuupaikkani ohitse. Räpytin hetken silmiäni ja mietin että mitä hemmettiä nyt taas?! Enää ei näkynyt muuta liikettä, mutta hoksasin miksi valo oli tippunut seinältä. Ilman sen tippumista en olisi nähnyt TV-ruudun heijastuksia lainkaan, koska valo häikäisi sen verran silmiäni. Nyt, kun valo tulikin ruudun takaa, kykenin näkemään talossani hiippailevan mustan olennon. 

Huusin heti mielessäni: ”Nyt sinä kuka oletkin, sinua ei ole tänne kutsuttu! Minä ajan sinut läheltäni, kodistani, mielestäni ja kehostani Jeesuksen Kristuksen valtuuttamalla auktoriteetilla! Häivy!” Välittömästi vasen jalkateräni sekä vasen ranteeni alkoivat tärisemään. Aivan kuin jokin voima olisi tarttunut niihin kiinni eikä halunnut päästää irti. En tuntenut lainkaan pelkoa, mieleni valtasi viha. Vihasin sitä, että kotiini oli tunkeuduttu. Tämä oli turvasatamani ja nyt täällä olohuoneessa pyöri joku kutsumaton hahmo.

Jatkoin käskytystä mielessäni vakaasti ja periksiantamattomasti, muistellen Jeesuksen oppeja, eikä aikaakaan kuin tuntemukset ranteessani loppuivat. Kosketukset tuntuivat edelleen kuitenkin jalassani, joten pyysin Jumalaa lähettämään arkkienkeli Mikaelin avukseni. Välittömästi näin, kuinka ylhäältä korkeuksista laskeutui jättimäinen sinertävä valopatsas. Valopatsas kohdistui suoraan makuupaikkani jalkopäätyyn ja kuin alipaineella imi tuntemukset pois vasemmasta jalkapojastani, kadoten tämän jälkeen.

Kaikki oli ohi. Hyökkäys oli nopeasti selätetty. Ja mielessäni sen myötä ärsytyksen ja vihan tilalla tyyni syvä rauha. Päällimmäisenä oli ajatus siitä, kuinka kiitollinen olinkaan jälleen yhdestä kristallinkirkkaasta rukousvastauksesta. Koska jos paholainen ei taistele minua vastaan, se todennäköisesti kävelee minun vieressäni kulkien samaan suuntaan. Eli tämäkin yhteenotto osoitti sen, että olen oikealla tiellä. Ja itsepähän pyysin Jumalalta tietoa siitä, onko näissä uususkonnoissa, chakrajärjestelmissä ja ylösnousemuskehoissa yhtään mitään perää. No onhan niissä. Mutta ne tiedot tulee demoneilta. Langenneilta. 

Astrologia, numerologia, energiaoppi ja muut salatut tiedot on piilotettu ihmisiltä aikoinaan Jumalan tarkoituksesta. Tuntemattomia ovat Hänen suunnitelmansa ja tiensä. Tämä ei tarkoita, että nämä tiedot olisivat kaikin puolin epätosia. Paholainen käyttää näitä vaan omiin tarkoitusperiinsä, jotta saa ihmiset uskomaan johonkin muuhun kuin rauhan evankeliumiin. Ja juurikin evankeliumin pääsanoma uupuu monista uskomusjärjestelmistä, kanavoiduista tiedoista ja gurujen opeista. Niissä ennemmin opetetaan, että ihminen on jumalainen olento, syntiä ei ole ja Jeesus oli vain joku ylösnoussut mestari. Eli ihmisen egoa hivellään ja evankeliumin sanomaa poljetaan jalkoihin. 

Siksi olisi tärkeintä jokaisen opiskella Jeesuksen opit Raamatusta. Mitä Hän oikeastaan opetti? Mihin Hän meitä kehoitti? Ja mistä varoitti? Näitä oppeja meidän tulee noudattaa. Jos jokin uskomusjärjestelmä on Jeesuksen oppeja vastaan tai ei tunnusta Häntä Messiaaksi, tieto on paholaiselta peräisin. Me todella jokainen tarvitsemme Jeesusta. Simppeliä. 

Kaiken tämän sinisilmäisyyden kanssa kulkiessa olen sisäistänyt yhden tärkeän asian. Näiden vaikeiden tapahtumien, taistelujen ja kohtaamisten kautta sieluuni on laskeutunut ennennäkemättömän syvä rauha. Ja tämä rauha juurtaa juurensa kiitollisuuteen. Vasta nyt ymmärrän, kuinka paljon Jumala on minua enkeliensä avustuksella suojellut. Ja sitä myöden, kuinka paljon Hän minua rakastaakaan, kun on jaksanut turvata selustani koko elämäni ajan! Suojelus on alkanut jo äitini kohdussa, sillä minut oli tarkoitus abortoida. Oli pienestä kiinni, että en taivaltaisi täällä maan päällä nyt tässä muodossani. Kunnia Herralle, joka saatteli minut syntymään, ja kiitos rakkaalle äidilleni herkkyydestä kuunnella johdatusta.

Ajatelkaa tosissaan, nyt minä olen tässä. Yrittäen ymmärtää ja kasvaa, samalla kertoen teille tästä kaikesta kummallisesta yliluonnollisesta joka kuitenkin on päivä päivältä itselleni yhä luonnollisempaa. Ja sinä olet siinä, luet ja koitat käsittää. Jokainen sinunkin elämäsi haaste ja kokemus, ne on kaikki tarkoitettu juuri sinulle. Sinun kasvuksesi ja herätykseksesi. Mitä olisikaan voinut pahimmillaan tapahtua, ellet olisi taivaan suojeluksessa? Muistathan olla kiitollinen jokaisesta opista, jokaisesta polkusi mutkasta ja karikoista? Kehoitan osoittamaan kiitoksen Isällesi taivaassa. Tämä kaikki on osa Hänen suunnitelmaansa. 

Mikäli Jumalalle rukoileminen ja puhuminen tuntuu vaikealta, voit aloittaa tutustumalla Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Jeesus kuitenkin tuli tänne maan päälle elämään ihmisenä, kokemaan kaikkea samaa kuin mekin täällä nyt. Ja voi, Hän kyllä pääsi testaamaan monenmoista! Me kaikki tiedämme, kuinka raaka tämä maailma ja sen ihmiset voivat olla. Mutta siitäkin huolimatta rakkaus kantoi kaiken yli. Jeesus ei milloinkaan lakannut rakastamasta ihmisiä ja lopulta Hän sovitti meidän syntimme ristillä. Kun me pidämme katseemme Jeesuksessa, me pidämme katseemme valossa. 

Ja Jeesus oli oikeastaan aika super hyvä jätkä. Vaikka kyllä sitäkin välillä ärsytti. Ihan normaalia. Tunnetta tärkeämpää on ymmärtää, mistä fiilis tulee ja mitä sillä pitäisi tehdä. Ymmärrystä helpottaa sen muistaminen, että sinäkin olet rakastettu. Rakastettu kaikista synkimmistäkin mielen ja sydämen sopukoista. Joka päivä, joka hetki, sinua ystäväni rakastetaan kauttaaltaan. Tuolta ylhäältä.