Jokainen ihminen pelkää jotakin. Kyse voi olla terveyden heikentymisestä, omasta tai läheisen kuolemasta, talouden romahtamisesta tai vaikkapa sosiaalisen statuksen menettämisestä. Useat pelkäävät koko ajan, koska yhteiskuntamme vaatii lähes jatkuvaa muuntautumiskykyä. Muutos aiheuttaa jännitystä. Tunne ilmenee ikään kuin arjen taustalla ja tälle muodolle on keksitty uusi termi, stressi. Olemme hyväksyneet pelon osaksi elämää ja se nähdään normaalina reaktiona. 

Pelko on toki selviytymisvietin toiminnan kannalta luonnollista ja stressi tietyssä määrin välttämätöntä, mutta suuri osa tämän päivän pelkoreaktioista johtuu kuitenkin osaamattomuudesta tunteiden käsittelyssä. Esimerkkeinä näistä masennus, joka liittyy menneisyyden pelkotilaan, ja ahdistus, joka taas on pelkoa tulevasta. Emme vieläkään ole kovin kykeneviä tunnistamaan ajatuksiamme ja tunteitamme, niissä liikkuvaa energiaa, saati tiedä niiden vaikutusta fyysiseen kehoomme.

Minun matkani syvään pelkoon ja sen yli on ollut pitkä ja karikkoinen. Luulin todella, että sellaisten hirvittävien henkisten ja fyysisten tilojen läpi käyminen on luonnollista eikä niitä voisi kiertää. Luulin, että ei olisi oikoreittejä. Mutta tiesittekö, että ihmisillä on syntyessään ainoastaan kahdeksan perus tunnetta? Näistä viisi kumpuaa rakkaudesta ja vain kaksi liittyy pelkoon – vauvaa hirvittää putoaminen ja kovat äänet. Kaikki muu on opittua! 

Paniikki ja siihen valmistautuminen

Kun pelko ylittää normaalina pidetyn, yleisesti hyväksytyn rajan, ja ilmenee hallitsemattomana, puhutaan fobiasta. Fobioita on monenlaisia, jotkut pelkäävät ukkosta ja toiset ahtaita paikkoja. Tällöin kyse on siitä, että fobian kohde käynnistää ihmisessä vahvan taistele tai pakene -reaktion ja kehoon purkautuu adrenaliinia. Hormonin eritys saa aikaan muun muassa sydämentykytystä, ahdistusta ja pahimmillaan paniikin. Yleensä fobiasta kärsivä kokee, että nimenomaan tuo reaktio kaikkine seurauksineen on täysin poissa omista käsistä eikä hän kykene hallitsemaan mieltään tai kehoaan.

Olen elämässäni saanut yhden paniikkikohtauksen, jonka voisin omien kokemusten mukaan rinnastaa fobiassa esiintyvään pelkoreaktioon. Tämä tapahtui silloin, kun kohtasin ensimmäisen demonini. Tapahtumasta voit lukea lisää aiemmasta julkaisustani ”Elämänpuun arvoitus”. Tuo kohtaaminen käynnisti kehossani uskomattoman vahvan pakenemisen tarpeen, joka aiheutti sydämen sykkeen nousua, hengityksen salpautumista ja ajatusten holtitonta virtaa. 

Juuri näiden kaltaisten reaktioiden hallitsemista opetellaan esimerkiksi useissa taistelulajeissa. Keskittymiskykyä ja mielen hallintaa tarvitaan, mikäli mielii pärjätä taistelussa vastustajaansa vastaan. Kamppailulajeissa ympäristö on toki säädelty ja turvallinen. Asioita toistetaan useita useita kertoja, jotta opit jäävät lihasmuistiin ja tulevat taistelutilanteessa selkärangasta. Loppujen lopuksi vastustajaa pyritään vahingoittamaan mahdollisimman vähän eli tarpeellinen määrä. Paikalta poistuminen on se mitä painotetaan, opituilla itsepuolustusliikkeillä tehdään tila ja aikaa poistua turvallisesti paikalta. Luovuttaminen ei ole häpeä asia vaan opettaa kunnioitusta ja nöyryyttä, sekä osoittaa omat kehityskohdat.

Mutta entä jos oletkin vastakkain tuntemattoman pelon kohteen kanssa ja ainoa vaihtoehtosi on taistella? Minulla tilanne oli juuri tämä. Ongelmaksi muodostui, että mikään aiempi elämässäni koettu ei ollut varustanut minua tällaiseen kamppailuun. Vaikka olin joitakin pelkojani, kuten suurille yleisöille puhumisen, onnistunut aiemmin voittamaan, eivät ne olleet mitään verrattuna tähän tilanteeseen. Nyt vastustajani oli yliluonnollinen hirviö ja siltä piiloutuminen täysin mahdoton vaihtoehto. Minulla ei siis ollut mitään mahdollisuutta arvioida vihollisen taitoja esimerkiksi ulkoisten olemusten perusteella, joten en tiennyt, kuinka paljon voittamiseen vaadittaisiin. Tämä loi silmänkantamattomiin ulottuvan muurin ajatuskykyni eteen, enkä nähnyt sen yli koska en tiennyt kuinka korkea se oli.

Joissain tilanteissa juuri vastustajan kokeminen voittamattomana on yksi pelon suurimmista aiheuttajista. Kun esimerkiksi pelkäämme etenevää sairautta, koemme, että on olemassa todellinen mahdollisuus, että kehomme ei ole kykenevä vastustamaan sitä. Tällöin sairaus on pelon kohde ja sen asearsenaali tuntematon. Tämän voi rinnastaa suoraan kuolemanpelkoon, sillä molemmissa pelon kohteissa kyse on tuntemattomasta tulevaisuudesta – määrittelemätön epätietoisuus siitä, mitä on odotettavissa.

Oman kokemukseni mukaan vastustajan tunteminen helpottaa pelon ja sitä myötä mielen hallintaa. Pelon kohteesta hävitetään kaikenlainen mystisyys hankkimalla siitä tietoa eri näkökannoilta. Voidaan tutkia pelon kohteesta riippuen esimerkiksi ukkosen syntymiseen johtavia ilmatilan olosuhteita, hämähäkin elämänkaarta, taudista tehtyjä tutkimuksia, erilaisia kuolemanrajakokemuksia, ja niin edelleen. Selvisin omasta paniikkikohtauksestani kuitenkin ilman tietoa siitä, kuka demoni oli ja mitkä sen tarkoitusperät olivat. Pelottavan tapaamisen jälkeen päätin kuitenkin selvittää näitä asioita, sillä halusin olla varustautunut seuraavaan mahdolliseen kohtaamiseen. 

Yhä enemmän epäilin demonin pahuuden lähteeksi tai kanavaksi Reikiä. Tuollaisten olentojen näkeminen välittömästi Reiki-kurssin jälkeen oli melko selkeä merkki ja suoranainen kehotus aiheen tutkimiseen. En päässyt pelkotilasta eroon edes kotimme turvassa, joten pyysin miestäni puhdistamaan kurssilta ostamani enkeli-avaimenperän ja vuorikristallin. Hän liotti niitä alkuun vedessä, johon oli lisätty Himalajan ruususuolaa. Suola neutralisoi negatiivisia energioita. 

Pidin tätä kuitenkin riittämättömänä ja pyysin, jos hän voisi pyhittää esineet myös omalla puhtaalla energiallaan. Mieheni visualisoi kristallin ympärille oman energiansa ja se tuntui puhdistuvan suhteellisen kepeästi. Hän koitti samaa avaimenperässä roikkuvalle enkelille ja se halkesi valon vaikutuksesta kahtia!

Tämä lisäsi epävarmuuttani. Tuntui siltä, että ainakin enkeli oli kantanut mukanaan negatiivista energiaa tai jopa kirousta. Luovuin molemmista esineistä tämän jälkeen. En totisesti uskaltanut myöskään hoitaa itseäni Reikillä, vaikka kurssilla oli niin ohjeistettu. En tietenkään voinut varmaksi sanoa, oliko kyse siitä, että Reiki oli avannut minut kanavaksi jollekin pimeälle voimalle, vai siitä, että energia-aktivointi oli poistanut ulottuvuuksien välisen verhon ja näin tämän vuoksi herkemmin henkimaailman olentoja. Oma intuitioni oli ensimmäisen kannalla.

Olin myös yhteydessä osaan kurssikavereistani ja varoitin heitä omien kokemuksieni pohjalta. Poltin kaikki kurssilta saamani materiaalit ja kehotin heitä tekemään saman. Tottakai jokainen meistä varoittaa läheistään mahdollisesta vaarasta, mutta näen nyt silloisessa toiminnassani puutteita. En ollut tuolloin vielä saanut pelkoani hallintaan, jonka vuoksi levitin omaa negatiivista energiaani kertoessani kokemuksesta kavereille. Asiaa pahensi se, ettei minulla ollut tarjota minkäänlaisia vastauksia tilanteeseen. Välitin eteenpäin ainoastaan epäilyjä ja panikointia. Parempi tyyli olisi ollut, että olisin ensin työstänyt oman pelkoni kuriin ja vasta sitten jakanut asian rauhallisemmalla otteella. En kuitenkaan kokenut, että asiaa olisi voinut viivytellä.

Astuin negatiivista energiaa eteenpäin levittäessäni pelon vanhimpaan ansaan, lamautumiseen. Ihmisen toiminta- ja ajatuskyky heikkenee huomattavasti, kun pelkoreaktio on päällä. Tästä vaikutteesta johtuen sitä on mahdollista käyttää myös hallinnan välineenä. Median luoma korona-uutisointi on malliesimerkkiä tästä. Maailmanlaajuinen pelkoenergia on vallannut elämämme ja ulottanut lonkeronsa arkeemme. Pelko estää alimman energiakeskuksemme eli juurichakran toimintakykyä. 

Tukkeutunut juurichakra aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, joka voi ilmetä esimerkiksi erilaisten addiktioiden muodossa; ahmitaan liikaa ruokaa, juodaan liikaa alkoholia, shoppaillaan tai kuntoillaan liikaa. Olisiko tässä perimmäinen syy, miksi Alkon myynti ja huumeiden käyttö on noussut huimasti pandemian aikana? Tämän negatiivisen tunteen myötä meille myös markkinoidaan jos jonkinnäköistä palvelua ja tavaraa, vakuutuksista käsidesiin, muka turvaksi näihin pääosin luotuihin ja meihin istutettuihin pelkoihin

Keholliset reaktiot

Yhteiskunnassamme arjen pyörittäminen vie usein valtavasti energiaamme ja aiheuttaa stressi – ja pelkotiloja. Olisi tärkeää tunnistaa fysiologiset vaikutukset negatiivisten tunteiden taustalla – hallinta luontevoituu, kun tiedämme ja osaamme näin myös ennakoida kuinka kehomme toimii. Evoluutio on esimerkiksi rakentanut aivomme sellaiseen muotoon, että sen on helppo havaita vaaroja. Hippokampus rekisteröi tapahtuman ja mantelitumakkeen tehtävä taas on määrittää onko kyse uhasta. Jos aivomme mellastavat luonnollisessa tilassaan vaikkapa autolla ajaessa täysin ilman hallintaa, olemme pulassa. Joka puolella on riskejä riskien perään!

Jatkuva krooninen stressi tai suora pelko tuottaa kehoomme muun muassa kortisolia, joka rappeuttaa immuunijärjestelmää ja heikentää hippokampusta. Tällöin hippokampus ei enää saa herkistynyttä mantelitumaketta aisoihin, vaan aivot reagoivat lähes kaikkiin tapahtumiin vaaran tavoin. Tästä johtuen stressaavan ihmisen pinna on lyhyt ja raivokohtaus saattaa iskeä pienestäkin vastoinkäymisestä. 

Olin itse tekemässä demonin kanssa taistellessa yleistä virhettä. Luulin automaattisesti, että pelon kohteen voima on verrattaen yhtä suuri kuin sen minussa aiheuttama pelkoreaktio. Tätä samaa mielleyhtymää esiintyy usein fobioissa. Eli yksinkertaistettuna: ukkosmyrskyn on pakko olla todella vaarallinen ja sillä on suuri todennäköisyys satuttaa minua, koska pelkään sitä näin valtavasti ja kehoni reagoi siihen näin voimakkaasti! 

Asiahan ei mene läheskään näin, vaan aistimme, hormonimme ja mielikuvituksemme johtavat meitä harhaan. Ensimmäinen askel pelon hallitsemiseksi onkin ymmärrys siitä, että pelon tunne ja sen aiheuttamat keholliset reaktiot eivät ole vaarallisia. Ne eivät usein myöskään kerro vaaran asteesta. Toki on tilanteita, joissa elimistömme reagoi mallikkaasti uhkaavissa tilanteissa, vaikkapa hätkähtäessämme liikkuvan auton eteen juoksevaa eläintä. Reaktiomme ovat näin ollen nopeita ja edesauttavat tapahtumasta selviytymistä. Mutta kun tarkastellaan lähemmin pelon aiheuttajaa ja sen prosentuaalisia mahdollisuuksia vahingon tuottamiseksi, on pelkoreaktio monissa tapauksissa täysin ylimitoitettu.

Juuri näitä asioita käsitellään esimerkiksi terapiassa, jossa hoidetaan fobioita. Altistusterapiassa potilas käy lävitse asteittaista altistusta vaikkapa korkeanpaikan kammoonsa. Hoito aloitetaan kipuamalla potilaan kanssa suhteellisen matalalle tasanteelle, jolloin kehon pelkoreaktio käynnistyy, mutta ei vielä pääse valloilleen. Tällöin on mahdollista tiedostaen tutkia kehollisia tuntemuksia. Tuntemusten ja tunteiden hallintaa harjoitetaan altistaen niin, että lopulta potilas on kykeneväinen hallitsemaan mieltään fobiansa edessä. Hän oppii ymmärtämään, ettei pelon tunne tai siitä johtuvat reaktiot ole vaarallisia saati tappavia. Tällöin, kun pelkoreaktio seuraavan kerran iskee päälle, hän voi tunnistaa keholliset reaktionsa, hyväksyä tunteensa ja tietoisesti päättää olla päästämättä oloa paniikkikohtaukseen asti.

Kysymys on siis ajatusten hallinnasta. Kuulostaa helpolta ja onkin lopulta helppoa. Toki fobioista tai syvään juurtuneista peloista kärsivät ovat kanssani jatkuvasti eri mieltä. Olen lukuisia kertoja kuullut, kuinka pelon voittaminen on hurjan vaikeaa tai jopa mahdotonta. “Et sinä voi ymmärtää”, on yleisin vastaus aina silloin, kun kyseenalaistan pelkääjältä, onko pelkääminen todella tarpeellista tässä normaalissa arkipäivän tilanteessa. Myös jotkut asiantuntijajulkaisut ovat sitä mieltä, että fobiasta kärsivän kanssa tulee olla myötämielinen ja osoittaa empatiaa. Tämä kuulostaa mielestäni kiertelyltä ja pelkotunteen lietsomiselta. Kenenkään tunteita ei milloinkaan tule väheksyä, sen ehdottomasti allekirjoitan, mutta asioista ei pidä tehdä vaikeampia kuin ne ovat.

Muutama tutkija on tehnyt uraauurtavaa työtä paniikkikohtausten hoidon saralla. He ovat leikanneet perinteisistä terapiamuodoista käyntikerrat murto-osaan ja saaneet vaikuttavia tuloksia. Lue metodista lisää esimerkiksi tohtori Harry Barryn englanninkielisestä teoksesta “Anxiety and Panic: How To Reshape Your Mind and Brain”. Kyse on nimenomaan asioiden yksinkertaistamisesta ja hyväksymisestä. Pelosta kärsivälle annetaan tässä hoitomuodossa suora oikoreitti siihen, kuinka paniikin pysäyttäminen alkuunsa on mahdollista. Pelon aiheuttamiin fyysisiin reaktioihin ei keskitytä eikä niille anneta liiaksi valtaa. Tähän ei tarvita jatkuvaa altistusterapiaa, ei kymmeniä käyntikertoja, ei käyntikertoihin kuluvaa rahasummaa eikä elämänmittaista taistelua.

Kyse on valinnasta

Pelko on negatiivista energiaa, joka houkuttelee luokseen samankaltaista negatiivista energiaa. Mikäli siis koko elämäni pelkään sairastuvani vaikkapa tiettyyn tautiin, tuo tauti voi suuremmalla todennäköisyydellä lopulla ilmaantua kehooni. Olenhan vuosikausia houkutellut tuollaista energiaa luokseni ja kuvitellut sen sisääni. Tämän vuoksi juuri mielen hallinta on äärimmäisen tärkeää. Kuten olen aiemmin maininnut, kaikki ajatuksemme ovat energiaa ja täten mielenhallinta eräänlaista energiatyötä.

Vaihtoehtoja on kolme; voimme olla pelon vallassa, kieltää pelon tunteen tai kohdata sen. Näistä vaihtoehdoista keskimmäinen on henkisen kasvun kannalta epäsuotuisin, koska pelon peittämiseksi vaaditaan aina suuria ikäviä tunteita, kuten esimerkiksi valtavaa surua tai väkivaltana ilmenevää raivoa. Usein tässä tilanteessa on kyse uskalluksen puutteesta tai jopa siitä, ettei ihminen tunnista kokevansa pelkoa. Pelko sekoitetaan siihen tunteeseen, jolla sitä pyritään peittämään. Pelon perimmäinen kohde tulisi aina selvittää, mikäli haluaa edetä sen voittamisessa.

Jos ihminen on valmis päästämään irti pelo(i)staan, eli on valmis luopumaan tuosta tutusta arjen seuralaisesta, pelon tunteesta, parantuminen on ehdottomasti mahdollista. Käytän tarkoituksella sanaa “parantua”, sillä tämän päivän elämässä tarpeellisia pelon aiheita on hyvin vähän. Meidän ei juurikaan tarvitse paeta villipetoja, vaikka juuri tämänkaltaisessa tilanteessa pelkoreaktio olisi aiheellinen. Pelko on nykyään ennemminkin ihmiskunnan kroonistunut sairaus kuin tarpeellinen selviytymiskeino. 

Miten sitten voimme päästä peloistamme eroon ja opetella hallitsemaan mieltämme? Olennaista on itsensä tunteminen ja hyväksyminen, joka taas johtaa omanarvon tunteen kehittymiseen. Tätä kautta sinulle kasvaa luottamus ja aito itsetuntemus. Ymmärrät, mihin olet kykeneväinen ja milloin olet riittävä voittaaksesi vihollisesi. Tämän myötä osaat valita taistelusi ajan ja paikan. Mestari Sun Tzun sanoin teoksesta Sodankäynnin taito: ”Kun tunnet vastustajasi ja tunnet itsesi, et ole vaarassa sadassakaan taistelussa.”

Kun voitat suurimman pelkosi, olet muuttanut sen voimavaraksi. Sen jälkeen pienemmät pelon kohteet eivät tunnu juuri miltään ja esimerkiksi stressin hallitseminen on lähes automaattista. Näin tapahtui minulle, kun opin tiedostamaan, kuinka jännityksen tunne etenee kehossani ja löysin kykyni tuon reaktion pysäyttämiseen. Seuraavaksi kirjoitan itselläni toimineista keinoista, joilla oman energian nostaminen pois peloista ja kohti korkeampaa positiivista tasoa on mahdollista.