Kirjoituksia sielunelämästä

Merkkejä henkimaailmasta – opastusta arjessa

Nuorempana olin todella kiinnostunut yliluonnollisista asioista. Tutkin niitä, luin niistä ja keskustelin kokemuksista ystävien kanssa. Ensimmäinen stoppi aiheen parissa tuli pelon kautta, kun asuin yksiössä synnyinkaupungissani. Eräänä iltana en kyennytkään nukahtamaan tuttuun asuntooni, sillä tuntui, että jokin pimeä olento katseli minua huoneiston nurkista. En kyennyt karistamaan tuota tunnetta ja se jatkuikin kaksi viikkoa.

Joka hetki, jonka vietin asunnossani, tunsin jonkin negatiivisen energian seuraavan jokaista liikettäni. Yöuneni kärsivät ja olin todella pelokas. Tilanne äityi niin pahaksi, että ajoin töistä suoraan äidilleni, koska en halunnut mennä omaan kotiini.

Yritin kovasti miettiä, mistä tämä johtui. Sen verran jo tiesin henkimaailmasta ja omasta vahvasta intuitiostani, että en epäillyt tuntemuksiani. Muutamat läheisistäni kyllä leimasivat koko jutun omaksi mielikuvituksekseni eivätkä hyväksyneet pelkoa todelliseksi. Jouduin kuuntelemaan tässä asiassa vain itseäni, sillä fiilis ei ollut kuviteltu. Minulle se oli hyvin todellinen. Pohdin sen sijaan, mistä pimeä olento on voinut asuntooni tulla ja miksi. En ollut lähiaikoina hankkinut uusia tavaroita, vaikka mielelläni kirpputoreilla kiertelinkin.

Viimein unenpuute ja väsymys ainaiseen pelon tunteeseen katkaisi kamelin selän. Eräänä iltapäivänä menetin hermoni tilanteeseen ja huusin omassa kodissani: “Kuka ikinä oletkin, sinulla ei ole oikeutta olla minun kodissani. Tämä on minun asuntoni ja käsken sinua poistumaan täältä nyt! Sinulla ei ole lupaa olla tässä tilassa eikä sinulla ole lupaa palata takaisin! Jeesuksen nimessä käsken sinua; POISTU!”

Seuraavana aamuna herätessäni oli fiilis aivan erilainen. Aivan kuin koko tila olisi kirkastunut ja hengittäminen oli helpompaa. Normaalia. Huokaisin helpotuksesta, mutta kokemus jäi vaivaamaan mieltäni. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pimeys paljasti todellisen olemuksensa ja se traumatisoi tuolloin kokemattoman nuoren. Tein päätöksen, etten halua olla henkimaailman kanssa tekemisissä. Päätin, että en halua sekaantua mihinkään yliluonnolliseen enkä edes ajatella aihetta sen kummemmin. Ja niin tapahtui, toiveeni kuultiin! Kaikki kokemukset hiljenivät vuosiksi. Tai ehkä niitä tapahtui edelleen, mutta en halunnut kiinnittää tarkempaa huomiota. Elin siis niin, kuten lähes kaikki meistä elävät. Silmät ja korvat ummessa.

Myöhemmin, vuosien kuluttua, kun olin tavannut nykyisen mieheni, asioita alkoi jälleen tapahtumaan. Löysimme yhteisiä kiinnostuksen kohteita monesta eri aiheesta ja yksi suurimmista oli henkimaailman toiminta ja tarkoitus. Aihe tuli takaisin elämääni ensin keskusteluiden muodossa ja silloin sen kirkkaasti ymmärsin – vaikka olin pelkoni vuoksi sulkenut teeman pois mielestäni, olin silti edelleen siitä kiinnostunut ja uskoin johdatukseen. Uskoin, että elämällämme on tarkoitus. Uskoin Jumalaan.

Mitä enemmän keskustelimme mieheni kanssa, sitä enemmän jaoin hänelle omia yliluonnollisia kokemuksiani. Hänellä oli hyviä näkemyksiä ja esimerkiksi yksi mahdollinen selitys aiempaan asunnossani olleeseen pimeään olentoon. Mieheni keksi kertoa, että negatiivisia vaikutteita ja olentoja voi tulla elämään myös esimerkiksi musiikin välityksellä.

Ja siinä oli vastaukseni, jota olin paennut vuosia. Musiikki. Olin teini-iästä saakka kuunnellut synkkää musiikkia ja erityisen paljon erästä tiettyä bändiä juuri silloin, kun tuo pelkoa aiheuttanut olento saapui kotiini. Kyseessä oli sellainen yhtye, jonka naislaulajaa suorastaan ihailin. Hän on todella taitava ja yritin silloin harjoitella omaa äänenkäyttöäni heidän kappaleitansa laulamalla. Nyt, kun tutkimusmielessä tarkastelin näitä heidän biisejään, järkytyin suuresti. Ne olivat sanomaltaan niin kamalia! Niissä kirjaimellisesti kutsutaan demoneita saapumaan ympärille, lauletaan siitä kuinka ne ovat kodissasi kun heräät ja kun menet nukkumaan, ja siitä, kuinka siunattu vesi ei kykene sinua tilanteessa auttamaan. Kuinka Jumalan valtakunta poltetaan maan tasalle ja kuinka rakkaus karkoitetaan kaikkialta maailmasta…

Miten hitossa en ollut tajunnut tätä aikaisemmin? Olin niin haltioitunut laulajan äänestä, upeista melodioista ja kauniista sävellyksestä, että vaikka osasin laulaa biisit ulkomuistista, en tajunnut mitä niissä todella sanotaan. Olin sulkenut korvani ja seuraukset olivat kamalat.

Päätin olla tarkkaavaisempi ja kuukausien edetessä tajusin, että käytännössä jokainen kaupallisessa radiosoitossa oleva artisti käyttää samaa tekniikkaa. Kun kappaleita todella, siis todella, kuuntelee, on yleensä kyse hyvin antikristillisestä tematiikasta. Aiheeseen kannattaa tutustua laajalti, sillä symboliikkaa käytetään niin visuaalisesti kuin sanallisesti. Mutta esimerkkinä, jos haluatte kuunnella ja pohtia aihetta lisää, kannattaa tutustua esimerkiksi Jenni Vartiaisen “Eden” biisiin. Siinä puhutaan rakkaudesta, siteerataan Raamattua. Mutta samalla väännetään kirjan sanoma täysin päinvastaiseksi ja vähätellään sielun ja luomakunnan ikuisuutta. Entä Cheekin “Keinu”, tai Madonnan “like a Prayer”? Voi että.

Ymmärryksen kasvaminen saatanallisen voiman laajuudesta sai itseni yhä varovaisemmaksi, mutta kokemuksia henkimaailman kanssa alkoi silti satelemaan yhä enemmän. Koimme yhdessä mieheni kanssa esimerkiksi erään hurjan vahvan läsnäolon eräältä henkiolennolta. Tähän ei kumpikaan osannut varautua, mutta tilanne jätti meihin molempiin lähtemättömän vaikutuksen.

Olimme tunteneet muutamia kuukausia ja istuimme kaksin asuntoni sohvalla. Asuin kimppakämpässä, mutta olimme sillä hetkellä ainoat ihmiset huoneistossa. Kuulin etäältä viereisestä huoneesta kummallista kolinaa ja mainitsin siitä miehelleni. Jokin asunnon energiassa muuttui ja äkkiä tunsin, kuinka jokin ihmisen kokoinen olento seisoi takanani ja laski kätensä olkapäälleni. Samassa kyynelkanavani avautuivat ja kyyneleet alkoivat valumaan valtoimenaan pitkin poskiani. Mieheni pelästyi ja kyseli mitä tapahtuu. Selitin, että en tiedä yhtään, koska itseäni ei itketä, mutta joku seisoo takanani ja välittää kyyneleensä minulle. Oloni oli onnellinen ja itkin järjettömästi. Ne olivat onnenkyyneleitä – joku oli todella onnellinen siitä, että me olimme mieheni kanssa tavanneet. Ehkä kyseessä oli edesmennyt isäni, joka toi hyväksynnän suhteellemme?

Äkkiä kosketuksen tunne poistui ja kyyneleet loppuivat. Muutaman sekunnin ajan ihmettelimme tilannetta, kunnes mieheni naama kalpeni. Hän sanoi, että tuntee edessään jääkylmän kohdan. Näin hänen kasvoillaan hermostuneen ja järkyttyneen ilmeen, ja kokeilin omalla kädelläni ilmaa hänen edessään. Aivan kuin olisin siirtänyt käteni keskitalven purevaan pakkaseen, niin kylmä kohta siinä oli ja muutos normaaliin huonelämpötilaan erittäin selkeä. Hetken kuluttua huoneiston ovi aukeni ja tuolloinen kämppäkaverini astui sisään. Samalla sekunnilla henkiolento oli poissa ja kaikki jälleen normaalia. Istuimme mieheni kanssa hiljaa sohvalla kasvot valkoisina, kämppikseni mukaan “kuin aaveen nähneinä”.

Erilaisia merkkejä henkimaailmasta voi saada näin vahvasti kokemalla, mutta myös huomattavasti lievemmissä muodoissa. Myöhemmin, kun olin tapellut demonien kanssa (katso julkaisut kategoriassa Demonit ympärillämme ) ja saanut tarpeekseni niiden aiheuttamasta pelosta, pyysin Jumalalta jälleen taukoa yliluonnollisista kokemuksista. En halunnut enkä jaksanut fyysisesti nähdä henkiolentoja, en hyviä saati pahoja. Sellainen vahva visuaalinen näkeminen tuntui itsestäni edelleen niin vieraalta ja voimia vievältä, että pyysin tällaisten kokemusten päättymistä. Edelleen toki halusin ohjausta ja johdatusta, mutta vain sellaisissa rajoissa, jotka kykenin tunnistamaan ja myös käsittelemään suhteellisen vaivatta. Halusin sellaisen suhteen henkimaailmaan, ettei se häiritsisi normaalia arkeani! Kuulostaa aika hassulta, myönnän itsekin.

Tuosta toiveeni esittämisestä on jo kulunut kuukausia aikaa ja elämäni rauhoittunut yliluonnollisten kokemusten suhteen melko radikaalisti. Rukoukseni on kuultu. Yksi muoto näistä helpommin käsiteltävistä merkeistä on ollut orbien näkeminen, vaikkakin niitä tulee kyllä suhteellisen harvoin vastaan. Kyse on siis pienistä valopalloista, jotka lentävät epämääräisiä lentoratoja ja erottuvat näin ympäristöstä. Tällainen kuvaa yleensä henkiolennon energiaa.

Viimeisin havainto orbista kävi viime viikolla, kun olin kirjoittamassa teille edellistä blogitekstiäni. Kirjoitin tuolloin juuri synnin tekemisestä ja siitä, kuinka sellaisesta toiminnasta tulisi siirtyä pois. Yhtäkkiä myöhäisillalla havahduin kummalliseen kolinaan keittiössämme, jonka myös hoitokoiramme huomioi ja alkoi haukkumaan vimmatusti. Koira meni keittiöön muristen ja tuli sieltä pian takaisin olohuoneeseen, edelleen ympäristöä vahtien. Käänsin katseeni takaisin tietokoneen ruutua kohden ja näin valkoisen pienen valopallon lentävän huimaa vauhtia keittiöstä olohuoneeseen. Orbi pyyhälsi suoraan silmieni edestä, minun ja tietokoneen välistä, kadoten sitten näkökentästäni. Pah, ajattelin, ja jatkoin kirjoittamista häiriintymättä. Ärsyttävän mielenkiintoinen ajankohta ilmentyä lähelläni, juuri kun yritän jakaa ajatuksiani ja kertoa ihmisille synnin vaaroista. Oliko kyseessä kirjoittamiseen tarkoitettu apuri, vaiko kenties häiritsemään lähetetty keskeytys? Sitä sopii miettiä, mutta minut kyllä todella kirjaimellisesti keskeytettiin.

Tässä vaiheessa pomppaan hieman taaksepäin, vuoden 2020 lopun aikaiseen tapahtumaan. Tutustuin silloin erääseen uuteen tuttavuuteen uudessa kotikaupungissani ja kävimme ensimmäistä kertaa lounaalla. Päätin kertoa tuolle uudelle ystävälleni tästä blogistani ja jakaa hieman näkemyksiäni Jumalaa ja henkimaailmaa kohtaan. Melkoinen riski, mikäli mielii hankkia uusia ystäviä eikä halaja pelkkää hullun leimaa. Rehellisyys kuitenkin maan perii, enkä suoraan sanoen juurikaan kaipaa pintapuolisia ihmissuhteita, joten näin todella tein. Lounasseuralaiseni lupasi tutustua kirjoituksiini ja palailla myöhemmin asiaan uuden tapaamisen muodossa.

Ei mennyt aikaakaan, kun hän saapui kotiini kahville. Istuskelimme rauhaksiin keittiössämme ja höpöttelimme niitä näitä. Hän uskaltautui kysymään blogiin kirjoittamista kokemuksistani, ja pohti sitä, etteikö lukemansa demonien kohtaamiset olleetkin kovin pelottavia ja että kuinka olen kyennyt niitä käsittelemään. Kävi keskusteluissa ilmi myös hänen epäilyksensä siitä, josko olen kuitenkin vain nähnyt unta sarvipäisistä olennoista, eivätkä ne olisi todellisia lainkaan. Kerroin olevani täysin varma siitä, että sekä demonit, enkelit, kuin muutkin henkimaailman olennot ovat olleet itselleni todellisia ja eläviä.

Uuden ystäväni oli selkeästi vaikea käsitellä asiaa, aihepiiri on hänelle itselleen entuudestaan tuntematon. En halunnut vaivaannuttaa vierastani enempää ja päätin päättää keskustelun kertomalla lievemmistä tavoista, joilla itseäni tällä hetkellä johdatetaan elämässä eteenpäin. Olin sanomassa hänelle: “Kyllä mua ne demonijutut pelotti tosi paljon ja siksi pyysinkin, etten halua enää olla tekemisissä sellaisten olentojen kanssa niin visuaalisesti. Pyysin, että saisin johdatusta vähän lievempien keinojen kautta ja nykyään saan sitten viestejä…”

Äkisti katkaisin lauseeni, koska ystäväni nosti molemmat kätensä oikean silmänsä päälle, ikään kuin sitä suojatakseen. Hän pyyteli kovasti anteeksi ja naurahti. Kertoi, että oikeaan silmäänsä iski juuri ihan järjettömän kova elohiiri. Hän yritti painaa silmäänsä ja kiroili, tuntemus oli kerrassaan niin vahva. Kysyin, että oliko elohiiren tuleminen hänelle tavallista. Ei kuulemma ollut, ei ollenkaan. Eikä varsinkaan silmässä. Jatkoin lausettani: “Niin, sitä olinkin juuri sanomaisillani, että nykyään niitä viestejä henkimaailmasta tulee mulle vaikkapa sillä tavalla, että saan juurikin elohiiren silmääni tai sitten korvassa alkaa tinnittämään.”

Olisitte nähneet sen epäuskoon, kauhuun ja hermostuneisuuteen sekoittuneen ilmeen uuden ystäväni kasvoilla. Luulisin, että hän epäili minun puhuvan lööperiä tehdäkseni häneen vaikutuksen. Voin sanoa, että valehtelu ei ole tapani ja tämä on täysi tosi – saan viestejä elohiirten ja tinnituksen kautta. Kyse on lyhytaikaisista fyysisistä jutuista, joita olen oppinut seuraamaan. Esimerkiksi elohiiri voi tulla silmääni ja sykkiä vain muutaman kerran, parin sekunnin ajan. Se riittää. Tiedän yleensä tilanteesta riippuen, mitä minulle yritetään viestittää. Joskus kyse on vain siitä, että ympäröivä tilanne vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Tai milloin mitäkin. Tinnitus ei koskaan ole elämässä ollut vaivani, ja elohiiren olen yleensä saanut keskimäärin kerran vuodessa tai harvemmin johtuen vitamiinin puutoksesta. Tällaista lyhytaikaista aina tiettyyn kehon osaan kohdistuvaa ei ole ollut milloinkaan ennen.

Ystäväni siinä oikeaa silmäänsä edelleen pidellen halusi sitten lopulta kuitenkin hiukan lisätietoa aiheeseen liittyen ennen nopeaa poistumistaan tontiltamme. Kerroin hänelle, että itselleni oikealla puolella tapahtuva nykiminen tai piipitys tarkoittaa positiivista asiaa, ja vasemmalla puolella tapahtuva negatiivista. Esimerkiksi kerran autoa ajaessani, vasen korvani alkoi äkisti tinnittämään. Hiljensin vauhtia ja tarkensin katsetta. Muutaman metrin kuluttua näin tien laidalla peuran, joka oli juuri lähdössä ylittämään tietä, mutta jäikin sitten katselemaan hidastelevaa autoani. Vasen siis varoittaa vaarasta tai uhasta. Oikea yleensä rohkaisee, todentaa ja kannustaa.

En tiedä mikä fyysisistä merkeistä tekee niin kummallisen aiheen, jopa sellaisten ihmisten keskuudessa jotka muutoin uskovat kaikenlaiseen yliluonnolliseen. Ehkä ihmisten on vaikea hyväksyä, että jonkin itsestä ulkopuolinen voima voi vaikuttaa siihen ikiomaksi totuttuun kehoon? Tai että henkimaailma halutaan ajatuksen tasolla pitää erillisenä omasta arkielämästä ja omista elohiiristä, jotta siinä säilyy utopian kummallinen verho? Muutenhan se olisi liian tavallista.

Omien kokemusten mukaan henkimaailma ei ole yhtään sen kauempana tai kummallisempi kuin se kaukosäädin siinä olohuoneen pöydälläsi. Voit päättää, käytätkö sen tarjoamia ohjelmia ja kuunteletko sen välittämiä viestejä. Pakko ei tietenkään ole, mutta se ei tarkoita, etteikö jatkuvaa alitajuista vaikutusta olisi joka tapauksessa olemassa.

Ja jos korvasi nyt piippaavat tai jotakin muuta kummallista käy, se voi olla vain ystävällinen tervehdys rajan tuolta puolen. Ajattele, omalla suojelusenkelilläsi oma radiokanava!

4 Comments

  1. Pirkko.backman@hotmail.fi

    Henkimaailma, uskon siihen miten voisin saada kosketuksen määrättyyn henkeen ystävään

    • ~ veera ~

      Hei Pirkko! Ymmärrettävästi menehtyneitä kaipaa ja ikävöi, mutta en missään nimessä suosittele ottamaan yhteyttä henkimaailmaan viestien toivossa. Siellä liikkuu valhehenkiä ja demoneita, jotka voivat johtaa pahasti harhaan. Anna ystäväsi levätä rauhassa.
      Siunaksia matkallesi!

  2. Pirkko.backman@hotmail.fi

    Kiitos sinulle, olen jotenkin ihmeissäni, jos henkimaailma todella on, olen ymmärtänyt kun eräät henkilöt saavat kosketuksen edesmenneisiin rakkaisiin,en halua yhteyttä kehenkään vaan, äitini kanssa jäi paljon asioita, joihin haluaisin saada vastauksen, miten meediot sitten voi tuoda viestin henkilöille, menee vähän mun ymmärryksen yli siis uskon että on elämää kuoleman jälkeen, jotain outoja asioita olen kokenut, mutta ne tapahtui nuorempana, olen menettänyt lahjani tässä iän myötä. Ja tämä pohjaton suru ei hellitä,ei aika korjaa asiaa, en ehtinyt pyytämään anteeksi ja sen asian haluaisin korjata, jotta saisin tähän loppu elämääni,elämän haluani takaisin, etten ajatteli ihan sama , tää on raskasta päivät valuu ohi ilman elämän iloa kiitän

    • ~ veera ~

      Hei Pirkko, suuri kiitos viestistäsi!

      Elämää todella on kuoleman jälkeen. Näkemykseni mukaan meillä jokaisella on vapaa tahto joko kuunnella ja toteuttaa Jumalan rakkautta, tai mennä siitä kauemmas. Jokainen elämämme päivä on täynnä valintoja tätä koskien. Edesmennyt sielu siirtyy maallisen kuolemansa jälkeen Kaikkivaltiaan Jumalan eteen ja tuolloin hänen valintansa saavat merkityksensä.

      Olet tällä hetkellä aivan asian ytimessä! Anteeksianto on sellainen asia, jota olemme täällä jokainen oppimassa. Anteeksiantamisen ymmärrys ja kokemus luo syvän kaipuun siihen, että haluaisi myös itse saada anteeksi väärintekonsa. Kokea siis, että on täydellisen hyväksytty myös vaillinaisena.

      Meistä ihan jokainen on tehnyt vääryyksiä elämässään, itseään ja kanssaihmisiä kohtaan. Syyllisyyden tunto on juurikin se, mikä ajaa ihmisiä turvautumaan erilaisiin henkisiin auttajiin.

      Suosittelisin sinulle kuitenkin suorempaa reittiä, jossa jätät välikädet ja menet suoraan alkulähteen luo. Pyydäthän siis rukouksessa syntejäsi anteeksi Kaikkivaltiaalta Jumalalta, Hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä. Jeesus eli täällä meidän luonamme, opettaen nimenomaan anteeksiannosta.

      Tällä hetkellä tärkeintä on kuitenkin sinun oma henkilökohtainen suhteesi Herran kanssa. Mikäli koet ettei sellaista ole, rukoile Isä Meidän -rukous ja lisää perään omaa puhettasi. Mitä haluat Luojallesi sanoa? Mitä kadut elämässäsi? Kiitätkö Häntä elämän lahjasta? Hän on luonut sinut, kuten myös äitisi. Hän voi välittää viestin suoraan menneille rakkaillesi.

      Pyydän sinulle johdatusta ja suojelusta. Elämänilon menettäminen kertoo siitä, että olet erkaantunut uskostasi. Ota siis lapsuuden uskosta jälleen koppi, Jeesus odottaa sinua käsivarsilleen. Hänelle voit antaa taakkasi kannettavaksi ja Hän kantaa myös sinua, jos sitä sydämestäsi pyydät.

      Olemme kaikki täällä oppimassa. Olet aivan oikeilla raiteilla tällä hetkellä, älä epäile elämäsi tarkoitusta. Sisäisen kivun kautta tapahtuu suurin oppi, kunhan ei anna valtaa negatiivisuudelle vaan yrittää aina nähdä kaikessa punaisen langan. Herralla on suuri suunnitelma, meidän jokaisen varalle! Et ole menettänyt mitään. Sinua on vaan opetettu nöyräksi, jotta voit ihan itse vastaanottaa johdatusta. ❤️

      Siunausta matkallesi!

      ~ Veera

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *