Erilaiset uskomusjärjestelmät vaikuttavat siihen, miten ja millaisena yksilö näkee itsensä ja ympäröivän maailman. Tärkein usko ja luottamus löytyy kuitenkin jokaisen sisimmästä. Tämä siis huolimatta siitä, että yhteiskunnan mukaan sellaisen etsimiseen ei elämässämme olisi aikaa. Itsensä tutkimiselle ei anneta arvoa. Omalla matkallani on käynyt hyvin selväksi yksinkertainen asia – vähemmän on enemmän. Siitä hetkestä alkaen, kun vähensin työntekoa, omistuksia, ulkonäkökeskeisyyttä ja arjen vastuu-alueita, henkinen kasvu käynnistyi toden teolla.
En kuitenkaan tietoisesti tehnyt päätöstä henkisyyden lisäämisestä. Minut johdatettiin siihen, itse asiassa lähes pakotettiin. Kun tapahtumia muistelee jälkikäteen, näkee selkeän punaisen langan ja syy-seuraussuhteet. Mutta siinä tilanteessa, kun sisäinen olo pahenee pahenemistaan ja määrittelemätön muutoksenkaipuu valtaa elämäsi, on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä. Ethän itse tiedä ennakkoon mihin matkasi tulee päättymään ja mitä mutkia tiehesi sisältyy.
Ihminen tekee muutoksia elämäänsä halusta tai pakosta. Tässä maailmassa haluamme usein maallisia asioita, kuten vaikkapa omistaa omakotitalon. Sitä sitten innolla tavoittelemme ja kun olemme saavuttaneet sen, koemme ehdottomasti tarvitsevamme päältäajettavan ruohonleikkurin, painepesurin ja uudet verhot. Voimme kuitenkin huomata monista varallisuutensa osalta rikkaista yksilöistä, että maalliset omistukset eivät tuo sisäistä onnea. Multimiljonääri ei aina automaattisesti ole tyytyväinen elämäänsä, hän voi itse asiassa olla hyvinkin tyytymätön.
Vähenemisen muutos taas tapahtuu usein pakon sanelemana. Vain hyvin harva ihminen luopuu maallisista omistuksistaan omasta puhtaasta päätöksestään. Luopumiseen voi ajaa esimerkiksi parisuhteen päättyminen, sairaus tai henkilökohtainen konkurssi. Tällöin yksilö luopuu ainakin osasta aiemmin omistamistaan asioista. Henkinen paha olo ja luopumisen tuska on sitä suurempi, mitä vahvemman tunnesiteen omistuksiinsa on kehittänyt. Varmasti ainakin tunnet jonkun, jolle esimerkiksi oma auto on silmäterä. Autoa puunataan vapaa-ajalla, sen ylläpitoon laitetaan rahaa ja sitä pidetään tärkeänä osana omaa identiteettiä. “Minä olen tällaisen auton omistaja”, ajatellaan rinta pöyheänä. Kun vastaan tulee se päivä, jolloin auto viedään tältä ihmiseltä syystä tai toisesta pois, hän voi tuntea aitoa surua. Aivan kuin olisi menettänyt osan itsestään.
Tähän meidän kaikkien kannattaisi kiinnittää huomiota. Kun elämässä tulee vastaan hetki, jolloin maallisia omistuksiasi aletaan riistämään korkeamman voiman toimesta, valintasi on joko masentua tai hyväksyä asia. Mikäli asiaa ei hyväksy, pyrkii yleensä menetetyn tilalle hankkimaan uusia vastaavia tai parempia omistuksia. Tällöin yksilö lähtee taas rakentamaan identiteettiään vaikkapa sitten sen uuden, entistä hienomman, auton varaan. Tässä vaarana on egon liiallinen kuunteleminen. Hankinnat tehdään tarpeen sijasta pitkälti sen perusteella, että tunnettaisiin sisäistä ylemmyydentunnetta muita ihmisiä kohtaan. Tapa tällaiseen käyttäytymiseen voi olla myös tiedostamaton.
Olen itse kulkenut sellaisen tien, jossa elämästäni riistettiin suurin osa sellaisista asioista, jotka olin vuosia kokenut omakseni. Jäljelle jäi puhelin, vaatteet ja muutama käyttötavara, kun taas alta meni asunto, huonekalut ja kodin kaikki tekniikka ja laitteet. Tässä vaiheessa itseäni auttoi kovin se, että en ole milloinkaan perustanut maallisten tavaroiden päälle. Tämän myötä luovuin itse asiassa vapaaehtoisesti vielä suuresta osasta jäljelle jääneistä jutuista, kun huomasin kuinka vapauttavaa on omistaa vain vähän.
Tottakai olo oli alkuun hyvin irrallinen, ei oikeastaan tiennyt mihin kuului ja missä se oma koti oli. Ei ollut enää olemassa omaa rauhoittumisen paikkaa. Tämä vaihe ei kestänyt kovin kauaa, mutta oli äärimmäisen kasvattava. Oma rauha oli löydettävä itsestä sisältä ja tunnettava olevansa kotona missä kulkikaan. Sellaista olotilaa on länsimaalaisen vauraan ihmisen vaikea ymmärtää ja löytää, ainakaan ilman luopumisen prosessia. Jos sisälläsi kasvaa halu muutokseen, tai elämäsi heittää muuten vaan häränpyllyä, pysy vahvana. Tarvitset hyväksyntää, uskoa ja vastaanottavaisuutta. Usko siihen, että elämääsi on saapumassa jotain huomattavasti syvällisempää sisältöä kaiken sen tilalle mistä olet luopumassa.
Täytyy muistaa, että vapaa tahtomme koskee myös henkistä kasvamista. Kyllä sinullakin on mahdollisuus tehdä sellainen pysäyttävä päätös, että jatkat ainoastaan tämän yhteiskunnan asettamien tavoitteiden hankintaa. Se on ihan okei, eikä meidän kenenkään tulisi arvostella toisia tehdyistä päätöksistä. Jokaisella tavan ihmisellä on kuitenkin sisäänrakennettu moraali, syyllisyydentunnoksi ja omaksi tunnoksi myös kutsuttu, joka kertoo, onko toimintatapa oikea. Mikäli olosi on ärsyyntynyt, levoton, ahdistunut, masentunut, tai sinulla on kova tarve olla muiden yläpuolella, saattaisi henkisellä puolella olla asioita selvitettävänä. Myös terveydelliset ongelmat kielivät usein tästä.
Joskus ihmiset ovat hiljentäneet sisäisen moraalin äänen sen vuoksi, että ovat eläneet pimeydessä liian kauan. Kaikki omaatuntoa ja omaa terveyttä vastaan tehdyt tapahtumat ovat kerryttäneet kannettavaa taakkaa, ja tällöin näiden asioiden kohtaaminen tuntuu valtavalta prosessilta. Sitä yrittää mennä pakoon ja tekee nimenomaan sellaisia pinnallisia päätöksiä, että voisi pysyä henkisessä kehityksessä paikoillaan.
Jokainen kuitenkin tietää, kuten olen jo aiemmin teksteissänikin maininnut, että aito kehitys vaatii aina rehellisyyttä. Omat ongelmat, vääryydet, laiminlyönnit ja valehtelut tulevat kasvun hetkellä vastaan. Jos tänään valehtelet ystävällesi tai puolisollesi yhdestä asiasta, valheesi ei katoa ajasta iäisyyteen kun se on kerrottu ja tilanne ohitettu. Valhe lukkiutuu sisällesi ja jää lepäämään sielusi päälle, aiheuttaen negatiivista energiaa ja täten mahdollisesti lisää valheita. Kun päätät etsiä todellisen sielusi sisältäsi, saat tutkia ja käsitellä kaiken kuonan jota olet kerryttänyt. Tämä on vastuunottoa omista teoista.
Itselläni vastuunoton prosessi ja oppiminen on kestänyt vuosia. Tie ei ole helppo. Minun polkuni kulki omistuksien luopumisesta lähes suoraan ajankäytön hallintaan. Hallinta on sinällään huono sana kuvaamaan asiaa, koska tämän prosessin käynnistyksen aikana en tuntenut hallitsevani yhtään mitään. Kaikki oli suunnatonta kaaosta. Muutoksenhalu sisälläni oli valtava ja tiesin ainoastaan sen, että jotain oli tehtävä. Jostain olisi aloitettava. Sisälläni kasvoi paha olo ja yritin löytää siihen ratkaisun rationaalisesti mielen avulla. Tämä vain lisäsi taakan tuntua. Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin luopua työstäni.
Työn lopettaminen toi tottakai mukanaan murheita rahasta ja sen riittävyydestä. Rahan ansainta oli itse asiassa se pakottava syy, joka piti minut alunperinkin työssäni. Tämä on tuttua lähes kaikille meistä. Oltuani työttömänä jonkin aikaa, tajusin, että tulen saamallani liiton tuella melko hyvin edelleen toimeen. Toki “arjen luksus” väheni. Tämä kaikki oli osa sitä oleellista luopumisen prosessia. Rahan vähyys piti minut lähinnä neljän seinän sisällä, jonka myötä tapasin toisilla paikkakunnilla asuvia ystäviäni yhä vähemmän. Pois jäivät illanvietot, maksulliset harrastukset ja ulkona syömiset.
Alkuun ahdisti, tottakai. Käytännössä kaikki totuttu oli poistunut elämästäni! Mitä enemmän aikaa kului ilman velvollisuuksia, ymmärsin yhä paremmin kuinka kiinni olemme mammonassa. Jokainen havittelee sitä, ilman ei tule toimeen. Koko systeemi on mielestäni sairas. Huomioitavaa on, että sen myötä kun ei ollut rahaa mitä kuluttaa, pikku hiljaa myös tarpeeni sellaiseen hävisivät. Kerros kerrokselta poistuivat ne opitut rutiinit viettää aikaa vaikkapa ravintoloissa ja baareissa.
Tietynlaiset tarpeet jatkuvaan sosiaaliseen kanssakäymiseen väistyivät ja pidin ystäviin yhteyttä yhä vähemmän. Edelleen oli silti ehdottoman tärkeää saada läheisen tukea. Lähipiirissäni oli edelleen muutama ihminen, joiden kanssa kävin pitkiä keskusteluja ja jaoin ajatuksiani. Tässä kohden oli ehdottoman tärkeää, että nämä läheiseni eivät painostaneet minua muutokseen. Sain siis rauhassa tehdä omia päätöksiäni, tutustua sisimpääni, muuttaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta ja luoda uusia rutiineja. Ja ne rutiinit joita loin, ne olivat itsekkäitä. Ajattelin itsekkäästi vain oman oloni parantamista ja kulutin siihen aikaa. Aiemmin niin laaja lähipiirini tottakai ihmetteli tätä sosiaalisuuden muutosta, jotkut jopa epäilivät että olen sairastunut tai addiktoitunut.
Tämäkin oli osa oleellista oppimispolkua. Jouduin työskentelemään ryhmäpaineen alaisena ja alkuun yritin selventää ajankäyttöni muutosta jokaiselle ihmettelijälle. Lopulta ymmärsin, että ainoa mielipide jolla on merkitystä, on omani. Muiden odotukset eivät saa tässä vaiheessa olla osallisena elämääni tai vaikuttaa sen kulkuun. Siinä mielessä itsekkyys, toki sellaisena etten häirinnyt sillä kenenkään muun elämää, oli itselleni yksi oleellisimmista tekijöistä tiellä onneen.
Vastaa