Kirjoituksia sielunelämästä

Kirje Taivaan Isälle

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja kanssakulkijoilta, jotka tarvitsevat apua pimeyden voimien kanssa taistelemiseen. Demoniset hyökkäykset ovat olleet moninaisia – suoria ilmentymiä, fyysisiä häiriöitä sekä jatkuvia ongelmia arkielämän kanssa. Sain tänä päivänä sydämelleni kehoituksen jakaa teille kirjoittamani tekstin, jonka laadin alunperin malliksi eräälle apua pyytäneelle.

Monet meistä alkavat tässä maailman ajassa ymmärtämään, kuinka pahuus toimii ja kuinka salakavalasti sekä välillä myös näkyvästi se voi olemiseemme vaikuttaa. Kun paholainen näyttää puoliaan hyökkäysten muodossa, eritoten silloin kun hyökkäyksen kohde tiedostaa mistä tuo voima kumpuaa, on kyse todellisesta sielutason kasvusta. Aina on kyse Jumalan sallimuksesta. Kaikella pelolla, yksinäisyyden tunteella ja kauhulla on syvempi rakkaudellinen merkitys. Sinun on tarkoitus vahvistua. Vahvistuminen ei tapahdu yhdessä yössä, eikä sitä myöskään tapahdu elämän ollessa helppoa.

Kun alamme tiedostamaan demonisia voimia omassa elämässämme, tulee vastaan hetkiä jolloin pitäisi katsoa peiliin. Tämä on hyvin vaikeaa. Kun tutkit omaa sieluasi, tekojasi ja ajatuksiasi elämän varrelta, esiin nousee riittämättömyyden tunne. Miksi toimin silloin näin? Miksi, oi miksi, tein tämän ratkaisun ja sanoin nämä sanat? Nämä mietteet kumpuavat moraalista ja omatunto kolkuttaa. Se on hieno asia, jos ymmärtää toimineensa väärin. Mutta väärintekemisten hyväksyminen itsessään on juuri se puoli, joka herättää pelon. Pelko kattaa kaiken ja kalvaa sisintä. Tästä pääsemme jälleen paholaisen asearsenaaliin, joka koostuu pääosin kahdesta asiasta – valheista ja pelon herättämisestä. Valheista siitä, että et ole hyvä ihminen. Ja pelosta sitä kohtaan, että et olisi hyvä ihminen.

Yksinkertaistettuna kyse on siitä, että pelon tunne on omaa uskoa vahvempi. Meillähän on täysi valta käskeä demonit pois elämästämme. Se vaatii ainoastaan vakaata luottamusta omaan tekemiseen ja syvää uskoa Jeesuksen oppeihin. Mutta juuri näitä asioita pimeät voimat yrittävät nakertaa. Parasta kasvua olisi kehittyä omassa olemisessa niin, että kykenee itse puhdistautumaan rukouksen ja suoran käskytyksen avulla. Myös koti tulisi puhdistaa negatiivisista energioista.

Kaikki lähtee syntiensä tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Kun päästää niistä irti ja mitätöi elämän aikana pahuuden kanssa tietoisesti tai tiedostamatta tehdyt sopimukset, asiat alkavat ratkeamaan. Paholaisella on aina joku juttu, mistä se pitää kiinni eli roikkuu sinussa mukana. Kun tuon linkin mitätöi, vahvoja hyökkäyksiä ei enää tule. Negatiiviset voimat tarvitsevat aina käden- ja jalansijaa. Tilanne voidaan nähdä seinäkiipeilynä, jossa sinä itse olet kiipeilyseinä ja seinässä olevat kiipeilyotteet syntejäsi, väärintekojasi ja egon suoltamia ajatuksia. Näitä pitkin pahuuden henget matkaavat ja pyrkivät nousemaan yhä korkeammalle, tavoittamaan mielesi sopukat ja korruptoimaan ajatuksesi valheilla. Mutta mitä jos kiinnikkeet hävitetään? Demoneilla ei ole pelastusvaljaita, jotka niitä kannattelisivat ilman ihmisten antamia kädensijoja. Ne putoavat syvälle synkkyyteensä.

Seuraavassa kirjoittamani avunpyyntö, jota voit käyttää omassa tilanteessasi. Isä Meidän -rukous sisältää samat asiat. Jeesus kehoittaa välttämään turhaa rukoilua, ja siksi en kutsu tätä tekstiäni varsinaiseksi rukoukseksi. Voit nähdä sen kirjeenä Jumalalle tai sopimuksena Hänen kanssaan. Kun haluat rukoilla, käytäthän Isä Meidän -rukousta, kuten Raamattu ohjaa. Taivaan Isän kanssa keskusteleminen on asia erikseen, sitä voit harjoittaa pitkin päivää suhteenne kehityttyä, kunhan muistat välttää turhuuksien pyytämistä.

”Kaikkivaltias Taivaallinen Isä, Pyhä Jumala,

En ole aikoihin ollut Sinuun näin yhteydessä, mutta tiedän, että kuuntelet. Nyt tarvitsen Sinua.

En tunne Sinua tai Poikaasi Jeesusta Kristusta vielä kovinkaan hyvin, vaikka olen kyllä käynyt riparin ja ottanut Pyhän Hengen kasteen. Tiedät nämä asiat ja tunnet minut täysin. Haluaisin myös oppia tuntemaan Sinut ja Poikasi.

Olet asettanut polulleni koettelemuksia ja näyttänyt pimeyden voiman. Kiitän Sinua näistä oppiläksyistä ja uusista mahdollisuuksista. Tiedän, että kasvatat minusta näin entistä vahvempaa. Kiitos elämän lahjasta.

Tiedän tehneeni elämäni aikana syntiä. Minä ymmärrän ja tiedostan kaikki syntini. Tunnustan ne nyt Sinun edessäsi yksi kerrallaan. Vain Sinä voit nähdä, kuinka valtavan suuri on sydämeni taakka. Pyydän Jeesuksen Kristuksen nimessä anteeksi kaikkia pahoja tekoja, sanoja ja ajatuksia, joita olen itselleni tai muille tehnyt tai sanonut. Pyydän myös anteeksi kaikkia tiedostamattomia syntejäni. Annathan kaikki syntini anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tarvitsen Sinua ja hyvien taivaallisten joukkojen apua. Haluan oppia tunnistamaan oman ääneni ja hallitsemaan mieleni. Pyydän nöyrästi Pyhää Henkeäsi täyttämään sieluni ja ruumiini, jotta erottaisin pahuuden voimien syöttämät ajatukset omistani.

Olen valmis luottamaan Jeesukseen Kristukseen, joka kuoli meidän velkamme tähden ja voitti kuoleman, lunastaakseen meidät kuolemalta. Tunnustan Hänet Jumalan Pojaksi ja Vapahtajakseni. Hän eli maan päällä opettaen meille, kuinka vastustaa demoneita ja niiden tuomaa pahuutta. Kuuntelen Jeesusta ja hyväksyn voimani. Uskon ja luotan siihen, että minulla on kaikki valta komentaa pimeys pois luotani. Tämän voiman olet Isä itse minulle synnyinlahjana antanut ja Jeesus opettanut. Olen Pyhän Kolminaisuuden suojeluksessa aina ja ikuisesti.

Annan tässä hetkessä elämäni Jeesukselle.

Haluan elää hyvän ja vanhurskaan elämän. En halua enää olla tekemisissä pimeyden voimien kanssa. Katkaisen tällä päätöksellä kaikki kytkökset pimeyden syövereihin. Huolimatta siitä, mitä reittejä pahuus ja sen edustajat ovat päässeet elämääni, suljen niiden kulkuportit tässä hetkessä. Kaikki sukulinjani sopimukset on mitätöity tällä päätöksellä. Kaikki kiroukset on mitätöity tällä päätöksellä. Kaikki tiedostetusti tai tiedostamattani elämäni aikana tehdyt sopimukset pahuuden voimien kanssa on myös mitöity tällä päätöksellä.

Käännyn pois kaikesta synnistä. En enää jatka syntivelassa elämistä.

Tästä hetkestä eteenpäin demonisilla voimilla ei ole enää valtaa minuun. Komennan pois ympäriltäni kaikki demonit sekä riivaajahenget. Irroittakaa otteenne kehostani, mielestäni ja sielustani välittömästi! Pyydän, että Jumalan Pyhä arkkienkeli Gabriel tulee toimittamaan pahuuden edustajat omille paikoilleen luomakunnassa. Gabriel, viethän ne kaikki pois.

Ovet näille demoneille on nyt suljettu. Ne eivät voi enää lähestyä minua henkisellä tai fyysisellä tasolla. Ne eivät saa vaikuttaa mieleeni, sieluuni, kehooni eivätkä energiaani, Jeesuksen nimessä olen puhdas ja suojattu!

Rakas Jumala, annathan myös vahvimman arkkienkelisi Mikaelin tulla luokseni turvakseni. Pyydäthän Mikaelia ja Gabrielia pysymään kanssani valveilla ollessani sekä nukkuessani. Anna Isä heidän tehdä työtään niinä sotilaina, joiksi olet heidät luonut. He ovat taustajoukkoni ja vahtivat selustaani, kun pimeys jälleen yrittää palata takaisin uusia reittejä pitkin. Pyydän, että intuitioni ja herkkyyteni vahvistuu, jotta osaan pysyä loitolla negatiivisista voimista.

Kiitos Isä, että otit minut vastaan kuin kadoksissa olleen lampaan. Olen valmis kasvamaan opissasi. Kasvata uskoani ja luottamusta sieluni puhtauteen. Haluan olla hyvä, sillä olet sellaiseksi minut luonut. Parannathan haavani. Jos tarvitsen vielä lisää uusia haavoja, hyväksyn sen myös. Tapahtukoon Sinun tahtosi elämässäni nyt ja aina.

Kiitos Kaikkivaltias Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Kiitos myös rakkauden soturienkeleille, jotka minua puolustatte ja parannatte. Kannan ristini kunnialla.

Minä uskon.” 

Muistathan, että kaikki demoniset hyökkäykset ovat osa Jumalan sallimia koettelemuksia ja uskon testausta. Sinulla ei siis ole mitään hätää, oli tilanteesi mikä tahansa. Tässä elämässä paholainen voi tehdä tekojaan vain sen verran, mitä itse annamme sille luvan tehdä. Olemmehan saaneet Luojalta synnyinlahjana vapaan valinnan ja tämän myötä myös suuren voiman. Pimeyden olennot ovat myös Luojan luomia, vähän kuin blogitekstin kuvassa näkyvä kärpässieni. Se on houkuttelevan näköinen ja kutsuu maistamaan, mutta jos tiedät paremmin, päädyt vain ihailemaan tuota luomakunnan kaunista osaa kauempaa.

Mikäli tarvitset apua omaan elämääsi, oli kyse sitten kokemusten jakamisesta, keskustelukumppanista tai varsinaisista neuvoista, voitte olla yhteydessä minuun sähköpostitse:

palaute@yliluonnollisestaluonnolliseen.fi

Kaikenlaiset yhteydenotot ovat tervetulleita! Jos koette sydämellänne kehoituksen kirjoittaa meiliä, kirjoittakaa. Mikään asia ei ole liian pieni tai liian suuri, olen täällä teitä varten. Olemme täällä toinen toisiamme varten.

4 Comments

  1. Mira Lappalainen

    Voi miten ihana rukous kirje Taivaan isälle 💓 kiitos sinulle kun jaoit sen kanssani💞

    • ~ veera ~

      Kiitos kaunis! 💕
      Ole hyvä Mira, siunausta elämääsi 💙

  2. Anne

    Kiitos Kiitos kirje oli jotain mitä tunsin tarvitsevani. Upeaa.❤

    • ~ veera ~

      Kiitos Anne! Muistan sinua rukouksissani. Paljon rakkautta matkaasi. 💚

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *