Kun aloin kirjoittamaan blogiani, en tiennyt siihen varsinaista syytä. Itselleni tuli kova tarve jakaa kokemuksiani eteenpäin laajemmalle yleisölle ja niin tein. Luulin alkuun, että kyse on ainoastaan omasta henkisestä paranemisestani. Kirjoittamisen koen terapeuttisena, enkä voi kieltää, etteikö se olisi auttanut itseäni omien solmujeni kanssa. Mutta nyt, kun kirjoittaminen on ollut hitaampaa, olen myös saanut uusia oivalluksia siitä miksi tätä on tarkoitus tehdä. Miksi on tärkeää, että juuri sinä luet nyt tekstejäni? Vastauksia ja vahvistuksia olen saanut monia eri reittejä. Tänään käsittelen reiteistä ehkä henkilökohtaisinta; unimaailmaani.
Ihminen prosessoi nukkuessaan alitajunnan asioita, kertaa päivän ja elämän aikana syntyneitä oppeja ja tapahtumia. Itse uskon myös, että olemme unitilassa vastaanottavaisia johdatukselle ja erilaisille henkimaailman viesteille. Hereillä ollessamme vireystila on mitä on – yleensä ihmisen värähtely ja energia liikkuu henkimaailmaa hitaammin, joten kommunikointi on puolin ja toisin vaikeampaa. Nukkuessa tätä ongelmaa ei ole. Olen vastaanottanut useimmat henkimaailmasta itseäni kohtaan kohdistuneet hyökkäykset juuri ennen nukahtamistani. Yleensä taas positiiviset kontaktoinnit tai viestit tulevat unien myötä tai juuri herättyäni. Näistä en toki voi vetää mitään kattavia johtopäätöksiä, uskon että tilanteet ja kontaktoinnin hetket vaihtelevat jokaisella.
Jospa käsitellään ensin hyökkäyksiä eli negatiivisten olentojen yhteydenottoja. Niitä riittää meille jokaiselle ja kyse on luonnollisesta Luojan suunnittelemasta asiasta. Henkiolennot, jotka on luotu aiheuttamaan ihmisen mielen rikkoutumista, epäselvyyttä, hämäännystä, epätotuuteen uskomista ja muita häiriötä, toimittavat tehtäväänsä taukoamatta. Omalle kohdalleni on sattunut monenmoista olentoa, joista useimmat olen nähnyt ja aistinut sängyssä ollessani, juuri kun olen käymässä nukkumaan. Omat aistini ovat ilmeisesti jo tottuneet havaitsemaan näitä olentoja, joten näen niiden piirteet ja ääriviivat erivärisenä energiana. Vastaan on tullut aiemmin kuvailemiani demoneita, mutta myös noitia, peikkoja, muodonmuuttajia, maahisia ja keijuja.
Kuulostaa satukirjan hahmoilta, tiedän! Mutta ovat totisinta totta ainakin minun todistusteni mukaan. Ehkä kaikki ovat jonkinasteisia demoneita, mutta ne ottavat eri ulkomuotoja hämätäkseen ihmisiä. Ken tietää. Nämä olennot, yleensä yksi kerrallaan, ovat lähestyneet minua henkilökohtaisesti. Tällöin näen energiasta muodostuvan hahmon, joka häiritsee omaa oloani.
Tavaksi on tullut häätää olennot suoraan pois, sillä en koe että niillä olisi mitään hyvää mielessään. Usein huomaan niiden tavallaan “koputtelevan” sisäänpääsyä ja ne toivoisivat, että alkaisin kommunikoimaan heidän kanssaan. En usko tällaisen kommunikoinnin johtavan mihinkään positiiviseen, joten estän yksipuoleiset yritykset ja ajan olennon pois luotani ja asuinpaikastani.
Häätämiseksi riittää yksinkertaiset sanat ääneen tai mielessä lausuttuna, sekä tietenkin asianmukainen oman tilan haltuunotto. Jumala on antanut fyysiseen maailmaan ihmisille vallan henkiolentoja vastaan – niillä on kyllä mahdollisuus häiritä meitä, mutta ilman ihmisen hyväksyntää ne eivät voi tehdä mitään sen kummempaa. Mikäli käskemme niitä poistumaan ja vaadimme rauhaa, sen saamme. Sen on Taivaan Isä meille luvannut. Eri asia on tietenkin, mikäli henkilö on vahingossa tai tarkoituksella kutsunut näitä olentoja elämäänsä tai pyytänyt niiltä apua. Luvan kanssa ne voivat temmeltää elämämme mullin mallin.
Olen kohdannut kyseisiä olentoja myös unissani. Toki mahdollisuus on, että “uni on vain unta” ja alitajuntasi kehitelmää, mutta näin ei ole aina. Läheskään aina. Esimerkkinä tästä muutamia viikkoja sitten tapahtunut yöllinen kokemukseni: Näin unta, että olin jossakin vieraassa kerrostalossa. Kanssani oli tuttuja ihmisiä. Heistä yksi sanoi menevänsä ulos tupakalle ja lähdin hänen seuraansa. Pääsimme ulos talon pihalle ja välittömästi vastaamme lensi keiju. Kyseessä oli siis pikkuruinen ihmisolento, joka näytti aikuiselta naiselta mutta oli korkeudeltaan noin 20 senttimetriä korkea. Olennolla oli sudenkorentomaiset siivet ja se kykeni räpyttämään niitä niin nopeasti, että pysyi paikoillaan kuin kolibri.
Tämä olento tuli siis minun ja tuttavani luokse. Se pysähtyi meistä noin metrin päähän ja jäi tuijottamaan. Tuijotin takaisin epäuskoisena ja kysyin: “Ootko sä keiju?” Olento nyökkäsi ja hiukan tuohtuneena tokaisi, että tottakai hän on keiju. Ilme olennolla oli melko totinen, mutta ei ilkeä eikä myöskään ystävällinen. Energialtaan tämä oli myös neutraali ja väritykseltään vihreään vivahtava, joten olettamukseni oli että kyseessä olisi jonkinlainen luonnonhenki. Jatkoin keskustelua ja kysyin: “Onko olemassa joku näkymätön maailma minne sinä näet, vähän niin kuin Harry Potterissa on se koulu?” Keiju vastasi, että kyllä sellainen on olemassa ja jatkoi, “Haluaisitteko nähdä sen maailman?”. No tottakai haluamme! Teen aika usein unissani sen virheen, että sinisilmäisesti lähden tutkimaan jänniä asioita. Nytkin olisi pitänyt kieltäytyä, mutta mielenkiinnosta lähdin seuraamaan keijua, kun se lensi hieman etäämmällä olevien leveiden tikapuiden luokse.
Keiju lähti kiipeämään tikapuita ylös ja kiipesin hänen vierellään. Ihmettelin, että mihin olemme oikein matkalla, sillä tikkaat olivat vain parin metrin korkuiset eivätkä näyttäneet johtavan mihinkään. Keiju jatkoi kiipeämistä määrätietoisesti ja otin hänestä mallia. Kiipeäminen jatkui, vaikka fyysiset tikkaat jo päättyivät. Askelmia oli siis olemassa enemmän kuin ihmissilmillä näki. Juuri kun olin kokonaan päässyt näkymättömille tikapuille, keiju pysähtyi äkisti. Se katsoi ympärilleen, eteensä johonkin missä itse en nähnyt mitään muuta kuin sinistä taivasta, ja sen ilme muuttui hyvin pelästyneeksi. Kauhistuneena keiju käänsi katseensa minuun ja sanoi: “Ai, et sä tykkääkkään näistä tyypeistä?”
Tiesin heti, mitä keiju tarkoitti. Tietenkin tuonpuoleisessa maailmassa on niitä olentoja joita eniten vihaan… Demoneita. Silmänräpäyksessä uni loppui ja tietoisuus palasi kehooni. Olin sängyssäni, silmäni olivat avoinna, mutta kaikki ei ollut lainkaan hyvin. En kyennyt liikkumaan. Tuntui, että jokin painoi minua alaspäin ja sain tuskin henkeä. En nähnyt mitään ihmeellistä mutta aistin kyllä. Jokainen kehoni solu huusi pelosta, jonka tiesin tarkoittavan vain yhtä asiaa. Olin ylittänyt näkyvän ja näkymättömän maailman rajan, ja saanut mukaani viheliäisen demonin. Se on ollut tunnettu ihmisten keskuudessa jo vuosisatoja, ja saanut nimekseen “night mare” eli yön peikko, tai yön demoni. Demoni on aikoinaan tullut tutuksi aiheuttamistaan painajaisista ja unihalvauksista, jollaiseksi tämäkin kauhun kokemukseni varmaan nykylääketieteellä luokitellaan. Kyse ei kuitenkaan ollut minkäänlaisesta fyysisestä kehon halvaustilasta, vaan henkivaltojen hyökkäyksestä.
Yritin tehdä kaikkeni, jotta pääsisin liikkeelle sängystäni. En saanut nostettua mitään raajaani, en saanut käännettyä päätäni tai huudettua. Olin järkyttävän paineen puristuksissa. Koetin taistella vastaan ja käskeä mielessäni olentoa pois. Mikään ei auttanut ja oloni oli epätoivoinen. Keräsin kaikki voimani ja koetin kierähtää kyljelleni. Suunnitelmana oli päästä tippumaan sängystä ja sitä kautta ryömiä alakertaan, jossa tiesin mieheni nukkuvan olohuoneen sohvalla. Hän osaisi auttaa, olihan hän pelastanut minut demonin kynsistä aiemminkin. En päässyt liikkeelle, vaikka yritin mitä. Voimani uupuivat ja yritin pakokauhun vallassa keksiä reittiä pois tilanteesta.
Yhtäkkiä muistin, että vieressäni sängyllä on puhelimeni. Se oli jäänyt siihen nukahdettuani kesken nettiselailun. Jospa vain löytäisin sen verran voimaa, että voisin soittaa puolisolleni… Se olisi ehdottomasti helpompi, kuin yrittää liikuttaa koko kehoa. Sain väännettyä käden puhelimelleni ja aktivoitua näytön. Puhelu miehelleni käynnistyi, ja yritin huutaa apua. Kuulin oman huutoni, jonka tiesin kuulostavan vain pieneltä ininältä. Tajusin, etten siis ollut täysin tässä fyysisessä maailmassamme. Olin eräänlaisessa unen ja valveen välitilassa, ja jokin voima piteli minua siinä.
Huusin niin paljon kuin kykenin, ja toivoin että mieheni kuulee sen. Sitten, kuin taikaiskusta, kuulin mieheni heräävän alakerrassamme. Kuulin kun hän liikahti ja yskäisi. Silmänräpäyksessä yläkerran makuuhuoneen tunnelma muuttui. Nousin istumaan sängylle henkeä haukkoen, eikä tilassa ollut aistittavissa enää mitään ylimääräistä energiaa. Hyökkäys oli ohitse! Riensin nopeasti unenpöppöröisen mieheni luo. Hän ei tiennyt lainkaan mistä oli kyse tai mitä oli tehnyt. Puhelu ei milloinkaan ollut käynnissä. Jotenkin, jollakin kummallisella tavalla, hän sai silti minut jälleen kerran pelastettua. Uskon, että henkinen yhteytemme sai tämän tapahtumaan – hän aisti omassa unessaan hätäni ja ojensi auttavan kätensä.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen unihalvauksen tyyppinen hyökkäys jonka olen kokenut. Niitä on ollut muutama aiemminkin, ja ne ovat toistaneet samaa kaavaa. Paineen tunnetta, mahdottomuutta liikkua, ahdistusta ja syvää pelkoa. Hankin tämän yön jälkeen myös ensimmäistä kertaa tietoa keijuista. Vanhan kansan mukaan keijut ovat henkiä, jotka elävät sekä näkyvässä että näkymättömässä maailmassa. Ne ovat eräänlaisia viestinviejiä ja -tuojia. En siis enää kummastele uneni keijua, sillä se ei vaikuttanut siltä että olisi tahallaan minut demonin kynsiin houkutellut. Ehkä kyse oli neutraalista olennosta, joka vain elelee molemmissa ulottuvuuksissa kummempia suunnittelematta? En silti luota niihinkään.
Epäluottamukseni kaikenmoisia henkimaailman olentoja kohtaan on nykyään valtava. Uskon, että on parempi olla etäällä kuin katua. Näin meitä ohjeistetaan toimimaan myös Raamatussa, jonka mukaan kaikki henkiolennot tulee haastaa ja tutkia Jeesuksen nimessä. Raamattu kehottaa meitä siis varovaisuuteen. Tämän unireissun jälkeen itseäni ärsytti kovin, että olin unissani mennyt sinisilmäisesti keijun mukana näkymättömän maailman portista. Tiedän nyt, että kun siitä kulkee, pystyvät myös siellä olevat sinut näkemään ja sinua seuraamaan. En halunnut enää kertaakaan olla ajattelematon ja rukoilin Jumalalta tähän apua. Pyysin, että saisin viisautta ja rohkeutta mukaani myös unissa kulkiessani, ja että Herra Jeesus olisi kanssani henkiolentoja kohdatessani.
Seuraava uneni olikin jälleen opetus rukouksen valtavasta voimasta. Kohtasin unessani pikkutytön, joka jakoi pääsylippuja eräänlaiseen huvipuistoon tai sirkukseen. Sirkuksessa oli kaikenlaisia henkiolentoja jättiläisistä demoneihin ja ne esittelivät siellä yliluonnollisia taitojaan. Katselin koko hässäkkää etäältä aidatun alueen ulkopuolelta, mutta näin tuon pienen lippuja jakelevan kauniin tytön. Lapsi kiinnitti minuun huomionsa ja lähestyi. Lähentyessään hän muuttikin muotoaan alle kymmenen vuotiaasta tytöstä todella vanhaksi naiseksi. Parhaiten kuvaava sana olisi rupinen ja ruma noita-akka. Hätkähdin muutosta ja huusin häntä osoittaen: “Sinä, sinä olet noita!” Akka katsoi minuun tympeästi ja sanoi: “Vai että noita. Sanot sen kuin se olisi huono asia, mistä sinä mitään voisit tietää.”
Itsevarmuuteni vain kasvoi tästä haasteesta ja huusin takaisin: “Sinä et voi mitenkään olla hyvällä asialla, mikäli et kunnioita Jumalasi sinulle antamaa kehoa ja ulkomuotoa, vaan muutat sen magialla erinäköiseksi!” Tämän jälkeen nostin oikean käteni ja suustani pääsi kaksi erikoista latinan tai hepreankielistä sanaa, joita en ole aiemmin tietääkseni kuullut. Siinä samassa noita jähmettyi edessäni harmaaksi kivipatsaaksi. Käteeni ilmestyi pullo, jossa oli punaista nestettä. Unessani automaattisesti tiesin, että tuo neste oli Jeesuksen pyhää verta. Kaadoin pullon sisällön noitapatsaan päälle. Tämän jälkeen oikealla puolellani seissyt tunnistamaton hahmo astui kuin näkymättömyydestä eteenpäin sanoen: “Tämä olikin hyvä ratkaisu, oikein toimittu.” Tuo hahmo kaappasi kivipatsaan syliinsä ja hävisi näkyvistä. Kyseessä taisi olla enkeli.
Seuraavana aamuna hymyilytti. Rukouksiini oli vastattu. Uskon, että Luojamme asettaa eteemme testejä niin valve- kuin unimaailmassa. Kyse on kasvusta, luonteen lujuudesta ja ihmismielen karaisusta. Olen ilmaissut tahtoni taistella henkivaltoja vastaan, joka on itseasiassa meidän jokaisen velvollisuus ja tarkoitus, ja saamme siihen apua pyydettäessä. En tiedä miksi olen tällaisella polulla, jossa tätä sotaa ja taisteluja käydään näin konkreettisesti näkemällä ja kokemalla. Alkuun se tuntui jopa vaikealta hyväksyä, sillä taakkaa ni ei ole kuitenkaan kevennetty normaalin arjen osalta. Edelleen minun tulee elää osana tätä yhteiskuntaa, käydä töissä ja olla mahdollisimman hyvin tukena läheisilleni. Tulee siis toisin sanoen pitää jalat maassa. Tämän lisäksi olen välillä omituisten olentojen hyökkäysten kohde, tappelen demonien kanssa ja juttelen rukouksessa Jumalalle.
Mutta kaikki tämä on normaali osa uskovan arkea. Mitä lähemmäs oikeaa polkua ja Luojan yhteyttä itse kuljet, sitä enemmän demonit aktivoituvat. Ne vihaavat oikeamielisiä, mutta jättävät muutoinkin jo pimeällä polulla kulkevat rauhaan ja hyväksyvät hiljaisesti heidät omaan joukkoonsa. Näin ajateltuna kaikki koettelemukseni ovat siis vain positiivisia. Olenhan Jeesuksen seuraaja, ja siksi vihattu niin ihmisten kuin henkivaltojen keskuudessa. Ja se on ihan okei.
“Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.” Hep. 12:3
Viimeisimmän viestin sain unessa viime yönä. Tai itseasiassa viesti tuli unen jälkeen, juuri herättyäni. Olisi silloin pitänyt kirjoittaa koko uni heti muistiin, sillä en kykene siihen enää palaamaan. Unessani oli paljon kissoja, hoidin ja paijasin niitä. Mutta kun heräsin, kuulin selkeän miesäänen päässäni. Ääni lausui:
“PIAN ALKAVAT KODEISTAAN KATOAMAAN SVEITSILÄISET ETSIJÄKOIRAT”
Lause oli niin omituinen, että havahduin heti sitä miettimään. Siis anteeksi mitkä? Muistan kyllä, että Sveitsissä on käytetty koiria paikantamaan kadonneita ihmisiä vaikeakulkuisesta maastosta, mutta en silti ymmärtänyt alkuun yhtään mistä oli kyse.
Aamulla sitten googletin asiaa ja niinpäs olikin – Sveitsin kansalliskoira on lurppanaamainen brandytynnyriä kantava Bernhardinkoira, joka on jalostettu alkujaan munkkiluostarissa. Niiden tehtävä on ollut etsiä ihmisiä vuoristoseuduilta. Eräskin yksilö oli aikoinaan pelastanut ainakin 40 henkeä ja tämä Barry on nyt maan kansallissankari. Bernhardinkoira on laupias samarialainen, jonka äärimmäisen tarkat vaistot ja urheus ovat tehneet sen maineesta legendaarisen. Vanhan uskomuksen mukaan nämä koirat omaavat yliluonnollisen kuudennen aistin, joka jo ennakkoon varoittaa tulevista pahoista ilmoista ja myrkyistä. Mutta miksi tämä oli saamassani viestissä?
Yhtäkkiä palaset loksahtelivat kohdalleen, aivan kuin joku olisi vastannut kysymykseeni omilla ajatuksillani. Lauseella tarkoitetaankin ihmisiä, eli: “Pian alkavat kodeistaan katoamaan uskolliset ja ihmisiä pelastaneet yksilöt”. Kuten Raamatussa sanotaan, lopun aikana tapahtuu ylöstempaus, jossa uskovat ja syntinsä anteeksi saaneet otetaan turvaan Herran Jeesuksen tullessa, eivätkä he joudu osallisiksi Jumalan tuomiosta ja vihasta. Kristityn perimmäinen tehtävähän on jakaa eteenpäin evankeliumin ilosanomaa ja näin saada sieluja pelastetuksi lopulliselta tuholta. Sellainen todellinen uskova on siis Luojalle sama kuin sveitsiläinen etsijäkoira meidän ymmärrykselle? Luotettava, laupias, uskollinen ja työtä pelkäämätön.
Naurattaa aina Jumalan ja Hänen enkeliensä monisyinen huumorintaju. Rankkoja ja ihmismielelle hurjia aiheita käsitellään niin yksilöllisellä, rakastavalla ja välillä hassullakin otteella.
Tehkää parannus pian, vuf vuf.
Vastaa