Demonin kohtaaminen oli tähänastisen elämäni pelottavin tapahtuma. Vaikka selvisin tilanteesta suhteellisen kunniallisesti, tuo pelko jäi seurakseni. En kyennyt nukkumaan, enkä oikeastaan pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Kävin mielessäni syviä pohdintoja maailmankaikkeudesta ja siitä, millainen pahuus luo tuollaisia olentoja. Säikyin varjoja ja naapurista kantautuvia äkillisiä ääniä. Hermoni olivat riekaleina.
En enää tuntenut minkäänlaista turvaa ellen ollut mieheni seurassa. Vietin kaiken vapaa-aikani kylki hänen kyljessään. Olin onneksi juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja yritin tämän vuoksi hartaasti pitää mieleni kasassa. Minulla ei ollut mahdollisuutta vaipua totaaliseen epätoivoon tai paniikkiin. Pahimpia olivat työmatkat, jotka jouduin ajamaan ilman minkäänlaista seuraa. Keksin ratkaisuksi laulaa aina matkan ajan jotakin tuttua hyvän mielen kappaletta, jotta ajatukseni eivät lähtisi laukalle. Tämäkin osoittaa, kuinka johdatus on aina ohjannut elämääni. Ellen olisi tässä vaiheessa ollut töissä, olisi arkeen kiinni pääseminen ollut huomattavasti hankalampaa.
Aikaa demonin hyökkäyksestä kului noin kaksi viikkoa. Työssä käymistä häiritsi pääasiassa unen puutteeni ja ajatusten jatkuva harhailu pelkotiloihin. Nukahtaminen ja nukkuminen pelotti, vaikka pääosin uniaika olikin levollista. Jokin yön pimeydessä muistutti minua henkimaailman olennoista ja herkisti aistejani turhankin paljon. Olimme sopineet jo aikoja sitten viikonlopun vietosta läheiseni luona ja odotin reissua hermostuneena. Kuinka saisin nukuttua vieraassa talossa, kun se ei tahtonut kotonakaan onnistua? Parempi olisi silti vaan mennä sovitusti paikalle. Ainakin saisimme muuta ajateltavaa, eikä mieheni tarvitsisi jatkuvasti lohduttaa hermoheikkoa ja tärisevää puolisoaan.
Pääsimme perille ja vietimme iltaa ystäväni pihalla sijaitsevassa kodassa. Vaihdoimme kuulumisia, kuuntelimme musiikkia, joimme olutta ja katselimme nuotion tulta. Muutama tunti vierähti normaalin mukavan ajanvieton parissa, kunnes tilanne muuttui odottamatta. Pääsin jälleen näkemään ulottuvuuksien välisen verhon taa ja siellä kohtaamani olento ei ikävä kyllä ollut edellistä tapausta miellyttävämpi. Yhtäkkiä näin muutaman metrin päässä, lähes keskellä kotaa, ihmisen kokoisen demonin. Se näytti siltä kuten monissa taiteellisissa kuvissa on kuvattu ja muistutti ulkonäöltään hyvin paljon aiemmin kohtaamaani hirviötä. Tällä oli myös sarvekas pitkulainen pää, eläinmainen ruumiinrakenne ja äärimmäisen luotaantyöntävä synkkä olemus.
Pelästyin hurjasti ja tajusin, ettei kukaan seuralaisista nähnyt samaa. He jatkoivat jutustelua kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunutkaan. Istuin paikoillani ja tuijotin hahmoa. Se oli väritykseltään mustaakin mustempi, parhaiten ymmärrätte ehkä kun sanon että sen kehon väri oli valon vastakohta. Ääriviivoiltaan olento hohkasi punaisen sävyä, punaista energiaa. Näin tuon ääriviivojen energian tarkasti, vaikka laitoin fyysiset silmäni kiinni. Käytin siis automaattisesti henkistä näkökykyäni ja näin hahmon energeettisesti “sieluni silmin”.
Demoni seisoi paikoillaan ja tuijotti minua pahantahtoisesti. Se ei puhunut ääneen, mutta kuulin sen kehotukset päässäni. Tajusin, että se yrittää vaikuttaa tekemisiini telepaattisesti etäältä. Se koitti saada ajatuksia päähäni ja tätä myöten liikuttaa kehoani. Joka kerta, kun jalkani meinasi alkaa hytkymään musiikin tahdissa tai mieleeni tuli ajatus polttaa tupakkaa tai ottaa huikkaa oluesta, pidättelin raajani paikoillaan. Jouduin tekemään tämän väkisin, sillä mieleni olisi hetkessä mennyt mukaan näihin toimiin, jos olisin sekunniksikaan herpaantunut. Demoni olisi halunnut ottaa minut valtaansa, laittaa minut juomaan, tanssimaan ja kiroilemaan. Huusin hahmolle mielessäni, käskytin sitä poistumaan ja jättämään minut rauhaan. Se ei hävinnyt vaan jatkoi vahtaamistaan ilkeästi virnuillen.
Tätä tilannetta kesti kahden tunnin ajan, ellei ylikin. Muut luulivat että nukuin, sillä istuin jähmettyneenä paikoillani silmät kiinni. Mielessäni kävin kuitenkin hurjaa taistelua hirviön kanssa ja yritin pitää sen niin etäällä kuin mahdollista, samalla kehoani hilliten. Komensin mielessäni demonia, mutta se ei pienentynyt, kuten olento aiemmassa koetussa kohtaamisessa. Demoni pysyi koko ajan melko keskellä kotaa ja jälkikäteen ajateltuna on mahdollista, että se vaikutti jokaiseen paikalla olevaan. Sen tarkoitus oli ilmeisesti luoda lisää päihtymystä, innostaa ihmisiä tarttumaan pulloon, polttamaan enemmän tupakkaa ja antaa ideoita synkkien musiikkikappaleiden valintaan. Pitää tunnelma siis pimeänä ja energia negatiivisena.
Olin jo päättänyt, että en tällä kertaa kerro miehelleni mitä on tapahtumassa. Halusin selvitä itse. En antanut periksi, mutta uupumus alkoi painamaan mieltäni. Äkisti, kuin nappia painamalla, koko ympäristön fiilis muuttui. Pääni päälle ilmestyi suuri sädekehä, josta loisti alaspäin kirkkainta valoa jota olen milloinkaan nähnyt. Sinertävää energiaa hohkaava valo ympäröi minut kauttaaltaan. Samalla korvani täytti kova sumutorvimainen ääni, joka tuntui kuuluvan joka suunnalta. Valon alla ja äänen ympäröimänä oloni tuntui turvalliselta ja suojellulta. En ole milloinkaan kokenut sellaista voimaa! Se ulottui joka puolelle ympärilleni peittäen kaiken alleen. En nähnyt valon voiman läpi edes kodassa istuvia ihmisiä, saatika kodassa palavaa nuotiota tai sen vieressä seisovaa demonia. Aivan kuin olisin ollut täysin yksin tuon valon seurassa.
Olin pitkään kestäneestä henkisestä taistelusta niin herkillä, että pelästyin tätäkin uutta kokemusta aivan suunnattomasti. “Menkää pois, menkää kaikki pois! Haluan vaan olla yksin, jättäkää mut nyt rauhaan!”, huusin mielessäni. Samassa sädekehä valoineen katosi. Ennen kuin ehdin miettimään mitään, oikeassa korvassani kuului vahva miesääni. Tämä erittäin auktoritäärinen puheääni tuntui soivan suoraan korvassani eikä siis kantautunut ulkopuolelta mistään kauempaa. Ääni sanoi hyvin jämäkästi ja rauhallisesti, jokaista sanaa painottaen: “Jumala antaa sinulle toisen mahdollisuuden.”
En voinut järkytykseltäni hetkeen liikkua, jopa ajatukseni menivät tästä täysin jumiin. Mitä ihmettä juuri tapahtui? Katselin varovasti ympärilleni, demoni oli poissa silmistäni. Ystäväni jatkoivat iltaa normaalisti, musiikki pauhasi ja tuli oli hiipumassa nuotiosta. Kukaan ei tiennyt mitä olin juuri kokenut ja olin täysin ihmeissäni. Kuinka se voimakas valo ja ääni oli voinut pysyä heiltä mitenkään salassa! Tärisin ja mieleni oli totaalisessa shokissa. Sanoin muille olevani väsynyt ja kävin nopeasti yöpuulle minulle varattuun sänkyyn. En juurikaan nukkunut tuona yönä, mietin illan episodia ja pelkäsin, että jotain muuta yliluonnollista tapahtuu.
Seuraavina kuukausina ajatukseni juoksivat kuin viimeistä päivää ja yritin saada tapahtuneesta selkoa. Olin aina uskonut Jumalaan, korkeampaan voimaan, mutta en ajatellut asiaa aiemmin sen pidemmälle. Nyt minulle kuitenkin äärimmäisen selvästi osoitettiin Hänen olemassaolonsa. Tässä kokemuksessa oli selkeä jaottelu hyvän ja pahan välillä. Pahuus ja pimeys liittyi ensin seuraani, yrittäen kontrolloida ja vaikuttaa tekemisiini. Jälkeenpäin minut ympäröi suojeleva voima, joka oli pahuutta moninkertaisesti vahvempi ja jolla oli auktoriteetti kaiken yli. Ja sen mukaan sain “toisen mahdollisuuden”. Mitä se tarkoittaa, mahdollisuuden mihin? Jos puhutaan näin, tarkoittaako se, että olen aiemmin elämässäni ollut väärällä polulla? Mitä minun tulisi nyt tehdä toisin? Suunnaton hermostuneisuus valtasi mieleni.
Tästä alkoi elämäni synkin ajanjakso, jota hallitsi pelko. Olin aina aiemmin ollut positiivinen persoona, joka kietoutui nyt valtavaan ahdistukseen ja epävarmuuteen tulevasta. Koko maailmani romuttui näiden kokemusten myötä. Mietin, että voiko henkinen maailma todella vaikuttaa näin konkreettisesti ihmisten tekemisiin, ja vielä ilman, että he itse koko asiaa tiedostavat. Aloin epäilemään jokaista ajatustani ja niiden aitoutta. Ajattelin, että en saa mielenrauhaa ennen kuin olen selvittänyt mistä nämä demonit elämääni tulivat ja miksi.
Minun perimmäinen pelkoni koski kuolemaa ja sieluni kohtaloa, asioita jotka tulevat tämän elämän jälkeen. Pelko itsessään on negatiivisten tunteiden lähtökohta ja se on läsnä käytännössä kaikkien ihmisten elämässä muodossa tai toisessa. Minut johdatettiin äärimmäisen vahvan pelon luo ja sen yli – ojennettiin avaimet, jolla sen muuttaminen kasvuksi on mahdollista. Tämä kaikki siksi, että löydän itseni ja kasvan tehtävääni. Siksi, että voin jakaa kokemukseni ja auttaa muita ihmisiä tuon hallitsevan tunteen käsittelemisessä.
Follow my blog with Bloglovin
Vastaa